Entä jos…

Vuosi 2092. Nemo Nobody (Jared Leto) on 118-vuotias vanhus, josta on kloonauksen aikakaudella tullut nähtävyys viimeisenä luonnollisen kuoleman kokevana ihmisenä. Päähenkilöä haastatteleva reportteri haluaa tietää, millaista elämä oli ennen kuolemattomuutta – ja siinäpä riittää selitettävää! Hypnoosiin vaivutettu Nemo palaa muistoihinsa tavalla, joka pistää katsojan pohtimaan tekemiään valintoja, sattuman osuutta niissä sekä ajan merkitystä olemassaolollemme: eikö ihmiselämä saakin merkityksensä juuri siitä, että se on ainutlaatuinen ja ajallisesti rajallinen?

Mr. NobodyBelgialaisen Jaco Van Dormaelin elokuvassa ollaan siis suurten kysymysten äärellä. Jättibudjetilla tehty, liki kymmenen vuoden tekoprosessin vaatinut elokuva sisältääkin enemmän aineksia kuin monien ohjaajien koko tuotanto yhteensä. Katsoja voi aluksi potea jonkinlaista informaatioähkyä ja neuvottomuutta päähenkilön kolmen mahdollisen rinnakkaistodellisuuden välillä edestakaisin hyppivän kerronnan edessä. Tajunnanvirtatyyli toimii kuitenkin lopulta elokuvan eduksi. Keskeisiä teemoja ei alleviivata, vaan paljon jätetään kokijan oman tulkinnan varaan. Tässä on todella elokuva, jota kannattaa meditoida vielä pitkään katsomisen jälkeenkin.

Mr. NobodyTeoksen kunniaksi täytyy myös todeta, että se ei materiaalin runsaudesta sekä liki kahden ja puolen tunnin kestostaan huolimatta tunnu hetkeäkään liian pitkältä. Tätä edesauttaa tripin näyttävä toteutus: ajassa, paikassa ja jopa eri planeetoilla liikkuva Mr. Nobody on visuaaliselta ilmeeltään viimeisen päälle käyttäen hyväkseen kaikkia mahdollisia alan keinoja. Kikat eivät silti tunnu itsetarkoituksellisilta. Edes Leto vanhuksena -trikillä ei, toisin kuin Fincherin Benjamin Button -flopissa (2008), revitellä liikoja. Elokuvan musiikkivalinnat ovat niin ikään herkullisia ja toistuvat kappaleet toimivat nerokkaasti päähenkilön eri ikäkausien tunnareina, aivan kuten oikeassakin elämässä.

Mr. NobodyVan Dormaelin elokuvan verrokeiksi on mainittu muun muassa Spike Jonzen teokset. Itse tunnistin siinä piirteitä paitsi Aronofskyn suurellisesta The Fountainista (2006), myös ikisuosikeistani kuten Ashbyn hirtehisestä Haroldista ja Maudesta (1971), Resnais’n niin ikään eläinvertauksella alkavasta Amerikan sedästä (1980) sekä Pennin humoristisesta Pienestä suuresta miehestä (1970). Listaa viittauksista, tietoisista tai tiedostamattomista, voisi jatkaa pidemmällekin. Taidepaatoksen sijaan tarinassa on kuitenkin lopulta kyse simppelistä rakkaustarinasta sekä onnen ja läheisyyden tavoittelusta. Näihin kuka tahansa pystyy taatusti samaistumaan.

Ehkä paras vertailukohta on se ilmeisin: Mr. Nobody on – ei enempää eikä vähempää – eräänlainen humaani Avaruusseikkailu: 2001!

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,6 / 11 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com