Remember my name – Fame

Irene Caran esittämän Fame-kappaleen muistanee jokainen 1980-luvulla elänyt. Alan Parkerin vuonna 1980 ensi-iltansa saanut nuorisomusikaali ratsasti diskomusiikin harjalla maineeseen. Caran tulkitsema ja Michael Goren säveltämä nimibiisi aateloitiin Oscarilla, kuten koko elokuvan alkuperäismusiikkikin. Menestys poiki elokuvasta niin suositun tv-sarjan kuin lavamusikaaliversionkin.

FameTällaista menestyksen perintöä on Hollywoodissa paha tapa kupata aina uudestaan. Uudelleenversiointi puoltaa paikkaansa, kun pyrkimyksenä on selkeästi uuden sovituksen ja tulkinnan tekeminen. Liekö nyt kuitenkin Disneyn tuottamien High School Musicalien saavuttama suuri suosio sysännyt liikkeelle idean Parkerin elokuvan uudelleen lämmittämisestä. 2000-luvun Fame on taalan kuvat silmissä tehtailtu hajuton ja mauton kopio alkuperäisestä.

New Yorkin esiintyvien taiteiden lukion pääsykokeissa on edelleen imua, kun elokuvan alussa nuoret päähenkilöt pyrkivät jännittyneinä tavoiteltuun opinahjoon. Sisään päässeet lahjakkuudet järjestävät pian koulun ruokalassa svengaavan musiikkikohtauksen, jossa kaikki kynnelle kykenevät hyppäävät mukaan karkeloihin.

Tässä vaiheessa elokuva virittelee vielä lupaavia lähtökohtia teknologisoituneen kulttuurin nuorista, jotka ovat löytäneet luomisvimmansa vielä aidosta soittamisesta ja tekemisestä. Tämän alkuvoiman tarkastelu suhteessa tasapäistävään ja aidot lahjakkuudet turhan helposti sivuuttavaan kertakäyttökulttuuriin olisi ollut oivallinen näkökulma elokuvalle. Mutta ei.

FameAlun musiikkirypistyksen jälkeen tahti tasoittuu päähenkilöiden välillä poukkoilevaksi tusinaluokan nuorisoelokuvaksi, jossa ihastutaan, höpöillään ja opitaan elämää kantapään kautta. Turhan runsas henkilögalleria latistaa kiinnostavatkin persoonat ja samalla katoaa jännite koko elokuvasta. Musiikkiakin on sovitettu elokuvaan niin säästeliäästi, ettei edes siitä ole tylsyyden pelastajaksi

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1 / 3 henkilöä