Do Not Disturb valkokangas

Viime vuonna kaverin kanssa vietettiin viisi päivää Savonlinnan säälittävillä elokuvajuhlilla. Hienoimmat audiovisuaaliset hetket koettiin televisioruudun äärellä. Tony Scottin Viimeinen partiopoika tuli tarkastettua kaksi kertaa alusta loppuun ja useampaan otteeseen tuli palattua teoksen nerokkaisiin one-linereihin sekä muihin herkullisiin detaljeihin. "Viime yönä nussin vaimoasi. Mistäkö sen tiedän? Mimmi kertoi miehensä olevan hattupäinen parittajamulkku", sanoo rähjäinen Bruce Willis gangstalle, jonka kädessä olevan neljävitosen tuntee ohimollaan. Kova jätkä. Modernin amerikkalaisen toimintaelokuvan upeasti rytmitetty ultramacho mestariteos on väsyneen läpänheiton ja graafisen väkivallan runsaudensarvi. Eli hullujen hommaa. Mikäli tänä vuonna tulee eksyttyä Savonlinnan filkkareille, viikon elokuvavalinta on päätetty: Dick Maasin Do Not Disturb on täydellisen aivoton teos - action-täytteinen, koominen ja parodinen tykitys, kuin räätälöity lomavirike angstiin ja analyysiin hukkuneelle. Elokuva, jota kenties itse Shane Black voisi arvostaa. Aivopesua. Hullujen hommaa.

Do Not Disturb on paikoin pahvinen, mutta hilpeän groteski, jopa härski, värikäs ja lukuisia yllätyksiä tarjoava pirtelö. Aivan uuno juttu, mutta nautittava, ehkä, jollekin, jossakin. Filmin alkutekstit lupaavat toivotonta yritystä luoda piinaavaa trilleriä. Ensimmäiset kohtaukset paljastavat halvat puitteet, vaikka edessämme on parikin tunnettua filmikasvoa. Pian ei katsoja tiedä miten päin pitäisi olla, kun 1500 kliseetä isketään purkkiin ja sekoitetaan absurdilla vimmalla kieroksi komediaksi. William Hurt (pitkä, komea ja kravattikaulainen) sekä Jennifer Tilly (tyhmä, kehräävä ja isorintainen) esittävät rikasta jenkkiavioparia, joka miehen liiketoimien varjossa matkustaa Amsterdamiin mukanaan mykkä 10-vuotias tyttärensä. Tytär eksyy (älkää kysykö miten) ajautuen öiselle kujalle, jossa kaksi miestä yrittää suorittaa murhaa - hommasta ei tahdo tulla mitään, ensin katkeaa puukko, sitten jumittuu ase, eikä hakkaaminenkaan luonnistu. Onneksi löytyy lapio. Tärkeitä yksityiskohtia. Tyttö bongataan, jonka jälkeen toinen kylmäkatseisista tappajista rientää takaa-ajoon.

Ja tätä takaa-ajoa sitten piisaa. Mutta mitä tekevät William Hurt ja Jennifer Tilly tässä elokuvassa? Toinen on pitkä, komea ja kravattikaulainen, toinen puolestaan tyhmä, kehräävä ja isorintainen. Yhdessä he istuvat viinilasien terästämällä illallisella hotellin ravintolassa ja arvuuttelevat, että missäs se tyttö nyt oikein luuhaa. Mykän tytön kujanjuoksu Amsterdamin yössä paisuu friikahtavaksi odysseiaksi, joka tuottaa sarjan hilpeitä episodeja: tylyn killerin jahtaamana muun muassa kiidetään läpi bordellin (joka tulvii S&M-asuisia ja aseistettuja huoria), aiheutetaan ketjukolari poliisiautolla, törmätään kodittomaan pultsariin (jota esittää teräväkielinen lavakoomikko Denis Leary) sekä kaiken huippuna ajaudutaan hotellihuoneeseen, jossa majailee Marilyn Manson -lookin omaava rockstara, joka luulee tyttöä kiimaiseksi fanikseen ja kysyy limaisesti: "Do you wanna see my snake?"

Elokuvan nimi ei viittaa kummitukseen, joka koputetaan ulos komerosta, vaan kilttiin kodittomaan kaveriin, joka haluaisi elää rauhassa. Että silleen. Analyysit helvettiin. Mitä väliä enää millään? Hullujen hommaa. Ja triplahymy päälle.