Kipin kapin kuutiosta

Suurta epätoivoa tuottaa ajatus ihmisen lukkiutumisesta suljettuun ja tuntemattomaan tilaan, josta ei tunnu löytyvän ulospääsyä mihinkään. Cuben alussa tavanomainen joukko ihmisiä huomaa seisovansa hiljaisessa kuution muotoisessa huoneessa. He siirtyvät toiseen huoneeseen, jonka eroavuus edelliseen on vain värissä. Huoneita riittää. Kunkin kuution salaisuus paljastuu vasta, kun siihen astuu. Missä tahansa saattaa olla näkymätön ansa, joka voi viipaloida ihmispään halki kuin kurpitsan.

CubeVaan kuinkahan valtava tämä labyrinttimainen rakennelma oikein on? Onneksi huoneiden luukuista löytyy pitkiä numerosarjoja, jotka antavat joukkion nuorelle matematiikkanerolle apua ulospääsykoodin selvittämisessä. Tieto ei tässäkään tapauksessa kuitenkaan poista tuskaa. Äärimmäisen hermoja riipivässä kohtauksessa joukkion on kuljettava läpi huoneen, jossa pienikin ihmisääni laukaisee katosta, lattialta ja seiniltä huoneen täyteen lävistäviä piikkejä.

CubeCube on tiivistunnelmainen ja kiehtova fantasia, jota kevennetään loukkuun jääneiden keskinäisellä kinastelulla ja elämäntaustojen purkamisella. Kevennyksestä ei ehkä kuitenkaan voi puhua, sillä kohtaus kohtaukselta alkaa vaikuttaa enemmän siltä, että kuutioon juuttuneilla on tilanteeseensa ajautumisessaan omat syynsä. "Miksi oikein olemme täällä?", on kysymys, jota luonnollisesti yritetään selvittää. Monet näyttelijöistä vetävät roolinsa pahasti yli, mutta ehkä sekin juuri kuvastaa elokuvan erinomaisesti hallittua teemaa: ihmiskunnan turhaa kunnianhimoa.

Esikoisohjaaja Vincenzo Natali on jättänyt katsojat viisaasti samaan epätietoisuuteen ja vainoharhaan kuin päähenkilönsä. Elokuvateatterikin alkaa muistuttaa klaustrofobista tilaa, jonka jokaisen seinän takana esitetään samaa elokuvaa. Pahinta pelkoahan on epävarmuus. Visuaalisesti Cube on erityisen onnistunut: kuution epämääräinen massiivisuus aiheuttaa pelkistyneessä ilmaisussa kammoa.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,1 / 7 henkilöä



Lue myös