Asterix olympialaisissa valkokangas

Asterixin seikkailut näytelmäelokuvien muodossa jatkuvat kuusi vuotta edellisen elokuvan, Asterix & Obelix: Tehtävä Kleopatran jälkeen. Ei ole sattumaa, että antiikin olympialaisista kertova tarina julkaistaan samana vuonna kuin Pekingin olympialaiset järjestetään. Matkan varrella näyttelijäkaartikin on kokenut muutoksia ja itse Asterix on vaihtunut Christian Clavierista Clovis Cornillaciin. Gerald Depardieun Obelix on sentään edelleen tarinoiden jykevänä kivijalkana.

Itse tarina perustuu varsin löyhästi Albert Uderzon ja René Goscinnyn nerokkaaseen, kilpaurheilua ja doping-skandaaleja parodioivaan alkuperäistarinaan vuodelta 1968. Mukaan on ympätty elementtejä muista Asterix-tarinoista kuten Julius Caesarin kiero perillinen Brutus (Benoit Poelvoorde) ja kokonaan uusia hahmoja kuten lemmenpari Umpilempix (Rousseau) ja Irina (Hessler). Caesaria esittää tällä kertaa legendaarinen Alain Delon.

Asterix olympialaisissa on alusta loppuun asti estotonta ja kovaäänistä kohellusta, jossa sketsit seuraavat toinen toisiaan rivakalla tahdilla. Elokuva ja moderni sarjakuva ovat taideformaatteina lähes samanikäisiä, mutta niiden rakenteiden eroavuudet ovat hyvin suuret. Tämän huomaa selvimmin niistä oivaltavaa visuaalis-verbaalista huomiokykyä vaativista sarjakuva-albumin kohdista, jotka ovat pysähtyneinä ruutuina nerokkaita, mutta liikkuvina kuvina päätöntä mekastusta.

Elokuva ei kuitenkaan onneksi jättäydy kokonaan sarjakuvan varaan vaan ammentaa sisältöä nykypäivän tapahtumista, ilmiöistä sekä urheiluvaikuttajista. Hyvässä ja pahassa Asterix olympialaisissa on nimenomaan eurooppalainen elokuva, jota tehtäessä ei ole ensimmäiseksi mietitty yhdysvaltalaista populaarikulttuuria ja sikäläisen yleisön edellyttämää konsensusta.

Formulakilpailuja ansiokkaasti parodioivassa, elokuvan parhaisiin osioihin kuuluvassa kohdassa Germanian joukkueen ohjastajana on hahmo nimeltä Schumix. Tulipunaisessa, virtaviivaisessa ja kovasti Ferraria muistuttavassa kilpavaljakossa kaahaava kuski on kautta aikojen menestyksekkäimmän formulakuskin Michael Schumacherin ihkaensimmäinen elokuvarooli, jos Autot-elokuvan (2006) ääniroolia ei lasketa. Schumin karisma ja näyttelijätaidot riittävät mainiosti pitkähköön sivurooliinkin, samaa tuskin voisi koskaan sanoa kotimaisista ratinvääntäjistämme. Sori vaan, Jäämies.

Elokuva todistaa, että vanhalla mantereellakin osataan tehdä räväköitä puskafarsseja ja lupsakalla tavalla anarkistista komiikkaa, mutta toisin kuin sarjakuvan kohdalla, elokuvan anti on kuitenkin suunnattu ensisijaisesti lapsille. Tämä syö vääjäämättä teoksen tehoja ja kiinnostavuusarvoa. Asterix olympialaisissa jää lopulta varsin tavanomaiseksi komediaksi ja kauas alkuperäisteoksen liki kanonisesta varjosta. Gallialaisten seikkailuissa on yhtä kaikki aimo annos lämminhenkisyyttä, joka monista rapakontakaisista lastenelokuvista puuttuu.