Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho valkokangas

Gallian perukoilla sijaitseva lannistumaton kylä ei suostunut taipumaan Rooman vallan alle, kun René Goscinnyn ja Albert Uderzon ensimmäinen Asterix-sarjakuva kuusikymmentäluvun vaihteessa julkaistiin. Niskoittelevista gallialaisissa ei vieläkään näy antautumisen merkkejä. Useiden animaatioiden ja näyteltyjen elokuvien jälkeen pienen kylän asukkaat valtaavat valkokankaat 3D:n merkeissä.

Lomakylä roomalaisille vaarantaa gallialaiskylän rauhan. Metsän elämää häiritsevät rakennustyöt saavat kuitenkin nopeasti kyläläisten siunauksen, kun turistien mukanaan tuomat rahavirrat herättävät heidän ahneutensa. Muiden ihastuessa lomakylän mukavuuksiin yrittävät Asterix ja Obelix löytää tavan palauttaa metsän rauha ja erityisesti sieltä kadonneet villisiat.

Lomamatkailun vaikutuksille naureskeleva Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho, tarkastelee rahan nopeasti korruptoivaa vaikutusta. Roomalaisten elämälle päätään pudistelleet kyläläiset eivät ole taipuneet taisteluissa, mutta rahan edessä he ovat valmiita kokeilemaan valloittajien arkea. Viehättävä maaseutu muuttuu nopeasti miniatyyrikopioksi pääkaupungista ja turistit tuovat mukanaan roomalaiset tavat, melun ja korkeat hinnat.

Yhteiskunnallinen satiiri ei koskaan ole ollut kaukana Asterix-elokuvien maailmasta, kuten vaikka Asterix valloittaa Rooman (1976) hulluksi tekevä byrokratiatalo muistuttaa. Toisin kuin vuosituhannenvaihteen elokuvissa, tällä kertaa satiiri ei ole päälle liimattua kimallusta. Omista työsopimuksistaan huonosti neuvottelevat orjat ja lomakohteen kasvuun liittyvät vitsit eivät tee elokuvasta kuitenkaan raskasta ja istuvat siihen hyvin.

Elokuvat Asterix ja Obelix vastaan Caesar (1999) sekä Astérix & Obélix: Tehtävä Kleopatraan (2002) verrattuna Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho on viattomampi ja selkeästi kokoperheelle suunnattu elokuva. Se ei ole täynnä aikuisille suunnattuja vitsejä tai pikkutuhmia nimiä, kuten näytellyt versiot. Elokuvan huumori tulee toistosta ja taikatempuista. Yksinkertaisista asioista kuitenkin häviää huvittavuus, kun niitä venytetään toistolla turhan pitkään. Uusimmassa animaatiossa on kuitenkin samaa sekopäistä potkua kuin vanhemmissa animaatioissa.

Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho ei ole animaatiojäljeltään erityisen komea, eikä 3D-tekniikalla ole mitään käytännön merkitystä. Animaatiossa ei dubbaus kuitenkaan haittaa yhtä paljon kuin näytellyissä versioissa ja tällä kertaa elokuvan huvittavuus ei perustu vaikeasti käännettäville ranskalaisille sanaleikeille. Sanoma turismin turmelevasta vaikutuksesta ei ole turhan raskas ja lopputulos paranisi roimasti, jos animaatiojälki ei olisi niin kömpelöä.