2046 valkokangas

2046 jatkaa ohjaaja Wong Kar Wain edellisen elokuvan In the Mood for Loven tunnelmissa. Mutta vaikka Tony Leungin tähdittämä päähenkilö Chow on tavallaan sama hahmo kuin edellisessä elokuvassakin, on tämä kuitenkin täysin erilainen. Nimi ja ulkoiset ominaisuudet ovat samat ja tutut muistot menneestä kulkevat mukana, mutta muutos persoonassa on kuitenkin valtava. Ohjaaja totesikin Cannesissa, ettei tätä elokuvaa pitäisi ajatella In the Mood for Loven jatko-osana, vaikka yhtäläisyyksiä onkin. Osa elokuvasta kuvattiin alun perin samaan aikaan kuin edeltäjänsä, mutta tyytymättömänä tulokseen Wong Kar Wai aloitti myöhemmin kuvaukset alusta. Neljä vuotta kestänyt tekoprosessi näytti saaneen päätöksensä, kun 2046 esitettiin Cannesissa tänä vuonna. Ohjaaja ei ole vieläkään varma lopputuloksesta, vaikka vannookin työn loppuneen. Mielipiteet elokuva on kuitenkin jakanut vahvasti ilmestymisestään asti.

Itse tarina on yksinkertainen. Palattuaan Singaporesta takaisin Hongkongiin, 1960-luvun lopun villeihin vuosiin, Chow asettuu asumaan pieneen hotelliin. Naapurihuoneen, huoneen 2046, tapahtumat inspiroivat tätä kirjoittamaan tieteistarinaa, sekin nimeltään 2046. Mies aloittaa kiihkeän suhteen tuossa huoneessa asuvan juhlijatyttö Bai Lingin kanssa (Zhang Ziyi). Suhteen kariuduttua huoneessa oleskelee japanilaista rakastaan kaipaava hotellinomistajan tytär Jing Wen (Faye Wong), jonka kanssa Chow ryhtyy yhteistyöhön. Mies ei kykene torjumaan hitaasti syttyvää rakkauttaan, samalla kun muistot menneisyyden rakkauksista palaavat mieleen. Naissuhteensa ja muistonsa Chow purkaa tieteistarinaansa, jossa näkyvät niin In the Mood for Loven rakastettu (Maggie Cheung) kuin uuden rakkaudenkin toivottomuus.

Elokuvan nimi viittaa useaan lähteeseen. 2046 on sen hotellihuoneen numero, jonka naapuriin Chow Hongkongissa majoittuu. Heijastumana hotellihuoneesta, se on myös vuosiluku, johon Chow’n kirjoittama tieteiskertomus sijoittuu. Osa tuon huoneen tapahtumista ja asukkaista päätyvät mukaan Chow’n kirjoittamaan tarinaan, kun mies reflektoi omia suhteitaan moniin eri naisiin ja näiden muistoihin. Mutta luvulla on myös merkityksensä nykymaailmassa, 2046 on myös se vuosi, mihin asti Kiina on luvannut antaa Hongkongin pysyä ennallaan. Tämän 50-vuotisen välivaiheen lupasivat kiinalaiset Iso-Britannialle, kun sen vuokra-aika alueesta päättyi 1996. Sen jälkeen Hongkongin tulevaisuudesta ei ole varmuutta. Ja vaikka Wong Kar Wai ei esittänytkään elokuvassaan varsinaisia poliittisia kannanottoja, heijastelee tuon siirtymävaiheen jälkeinen epävarmuus myös itse tarinaan ja sen henkilöihin. Välitilassa eletään myös elokuvassa, kun menneisyyden ja tulevaisuuden välinen aika on merkityksetöntä.

Näyttelijäsuoritukset ovat jälleen huippuluokkaa. In the Mood for Love:sta parhaan miesnäyttelijän pystin Cannesissa aikanaan pokannut Tony Leung tekee, mikäli mahdollista, vieläkin huikeamman suorituksen muuttuneena miehenä. Aikaisemmin vain kauniilta kasvoilta vaikuttanut Zhang Ziyi yllättää myös positiivisesti surunsa kätkevänä Bai Linginä. Kaikkein upeimmin hehkuu kuitenkin Faye Wong, niin hotellinomistajan tyttärenä, kuin tieteistarinan androidinakin. In the Mood for Loven taidokasta kuvaustyyliä toistava 2046 ei onnistu soundtrackillaan aivan yhtä hyvin kuin edeltäjänsä, mutta äänimaailman puutteet korvaa täysin hidastuksiin, rajauksiin ja toistoihin luottava kuvaus, joka tuo loistavasti esiin päähenkilöiden tuntemaa muistamisen tuskaa.

2046 ei missään nimessä ole scifi-elokuva, vaikka sitä monissa lähteissä sellaiseksi kuvataan. Nimi viittaa siihen tulevaisuuden aikaan ja paikkaan, josta Chow tarinassaan kirjoittaa. Mutta pohjimmiltaan 2046 on mielen tila, mihin ihmiset siirtyvät etsiessään kadonneita muistojaan. Ihmiset eivät koskaan palaa takaisin tästä tilasta, paitsi yksi, tieteistarinan päähenkilö Tak (Takiya Kimura), joka on Chow’n itsensä alter ego. Ohjaaja Wong Kar Wain omin sanoin elokuva kertoo yhdestä ihmisestä, joka haluaa muuttua, ja niistä lupauksista joita hän on antanut. Chow kuvittelee kirjoittavansa tarinaa tulevaisuudesta, mutta joutuu myöntämään itselleenkin, että kyse on kuitenkin menneisyydestä. Vaikka ihminen kuinka yrittäisi unohtaa, muistot saavat silti aina kiinni.