Suurin on rakkaus

Jaco Van Dormaelin ohjaama ja käsikirjoittama Mr. Nobody (2009) sai Suomen ensi-iltansa tämänvuotisella Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla. Belgian eturivin ohjaajiin kuuluvan Van Dormaelin edellinen elokuva, Cannesin Kultaisesta palmusta kilpaillut The Eighth Day valmistui vuonna 1996. Miksi uutta elokuvaa on saatu odottaa näin pitkään?

Kirjoitan hitaasti ja olen hidas kaikessa mitä teen. Tein Mr. Nobodyn käsikirjoitusta kuusi vuotta, kuvaukset kestivät puoli vuotta ja leikkausvaihe puolitoista vuotta. Tarkoitus ei ollut käyttää kirjoittamiseen niin pitkää aikaa, mutta niin vain kävi.

Epäilitkö missään vaiheessa elokuvan onnistumista? Rakennehan on aika kunnianhimoinen ja monimutkainen.

En epäillyt. Matkan varrella oli paljon haasteita, mutta se oli vain hauskaa. Nuorempana käytin elokuvissani rakenteita, joiden tiesin toimivan. Nyt kun olen jo yli viisikymppinen, haluan yllättää itseni. Käsikirjoittajana tavoittelen ratkaisuja, jotka eivät ehkä vaikuta toimivilta, mutta jotka on mahdollista saada toimimaan.

Mr. Nobody on tiettävästi kallein Belgiassa koskaan tehty elokuva?

Saattaa olla, ellei sitten Taxandria (1994) ollut vielä kalliimpi. Mr. Nobodyn budjetti oli kyllä poikkeuksellisen suuri ottaen huomioon, että kyse ei ollut toimintaelokuvasta. Itse asiassa minun olisi luultavasti ollut helpompi saada rahoitus kasaan ranskankieliselle elokuvalle, mutta halusin tehdä tämän elokuvan englanninkielisenä. Lontoo on hyvin lähellä Brysseliä, ja Britanniassa on mahtavia näyttelijöitä.

Aikaisemmat elokuvasi ovat olleet ranskankielisiä.

Kyllä. Nyt halusin jotakin uutta. Jos olisin tehnyt tiukasti todellisuuteen ankkuroituneen elokuvan, sen olisi täytynyt olla ranskankielinen. Mutta Mr. Nobodyn paikat ovat pikemminkin mielessä kuin todellisia. Kanada ei ole oikeastaan Kanada eikä Mars ole oikeasti Mars. Kuvittelin yhtä Marsiin sijoittuvaa kohtausta ranskankielisenä, eikä se toiminut ollenkaan.

Miksi halusit Jared Leton pääosaan? Oliko hän mielessäsi jo kirjoittaessasi Nemo Nobodyn hahmoa?

En kirjoittanut roolia kenellekään tietylle näyttelijälle, se olisi rajoittanut liikaa. Mutta pidin Leton roolisuorituksesta Unelmien sielunmessussa (2000). Kun tajusin nähneeni hänet myös Fight Clubissa (1999) ja Panic Roomissa (2002) tunnistamatta häntä Jared Letoksi, kiinnostukseni kasvoi.

Leto on hyvin muuntautumiskykyinen näyttelijä. Kuvauksissa hän oli vapautuneimmillaan silloin, kun hänen roolihahmonsa muistutti häntä itseään mahdollisimman vähän ulkoisesti. Vanhaa Nemoa varten häntä meikattiin joka aamu neljä tuntia, ja hän oli yön aikana rikkonut äänensä. Laulajana hän pystyy tekemään sen vahingoittamatta äänihuuliaan. 118-vuotiaan Nemon ääntä ei ole käsitelty millään tavalla, se on Jared Leton ääni.

Elokuvassa kuvataan valintojen ja sattuman vaikutusta yksilön elämään. Valitsi niin tai näin, kuolema voi vaania seuraavan kulman takana. Kun ikäloppu Nemo Nobody makaa kuolinvuoteellaan, hän toistaa Annan (Diane Kruger) nimeä. Halusitko tällä sanoa, että elämän tarkoitus on rakkaus?

Koko elokuva kertoo rakkaudesta, kaikessa on kyse siitä. Mr. Nobody on hyvin romanttinen elokuva. En usko jumalaan, vaan pikemminkin kaaosteoriaan. Elokuvan alussa nähtävän kyyhkysen tavoin annamme yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin. Palkitsevinta elämässä on kuitenkin rakkaus.

Elokuvan vaihtoehtoisissa todellisuuksissa Nemo on naimisissa kolmen erilaisen naisen kanssa. Sain sellaisen vaikutelman, että juuri Anna on Se Oikea Nemolle, verrattuna kahteen muuhun vaimoon.

Minusta kaikki kolme tarinaa ovat samanarvoisia rakkaustarinoita. Vääriä valintoja ei ole. Vaikka Nemolla on Elisen (Sarah Polley) kanssa vaikeaa, sekin on suurta rakkautta. Jean (Linh-Dan Pham) taas rakastaa Nemoa syvästi, vaikka tämä ei sitä ymmärrä.

Sivuat elokuvassa myös globalisaatiota, ja esiinnyt itsekin pikkuroolissa, farkkutehtaalta työttömäksi jääneenä brasilialaisena.

Esitän vieläpä sitä tyyppiä, jonka liikkeelle sysäämän tapahtumaketjun vuoksi kaikki menee pieleen. Lapseni ovat esiintyneet aikaisemmissa elokuvissani, mutta nyt päätin näyttäytyä Hitchcock-tyylisesti itse.

Elämän ihmeellisyyttä voi tarkastella monesta eri näkökulmasta: rakkauden, talouden, politiikan, työn… Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

 

Mr. Nobodya on verrattu Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailuun (1968). Minulle tuli mieleen myös viime vuonna R&A:ssa esitetty Charlie Kaufmanin Synecdoche, New York (2008).

Olen tietysti otettu Kubrick-vertauksista, mutta miellän kuuluvani samaan jatkumoon Kaufmanin kanssa. Ihailen häntä käsikirjoittajana. Pidän eniten elokuvista, joita en täysin ymmärrä. Olen nähnyt Tarkovskin Peilin (1975) varmaan 20 kertaa, enkä vieläkään ymmärrä, mitä siinä tapahtuu. Se on juuri siksi niin hieno elokuva.

Myös Belgian maine elokuvamaana on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana, ei vähiten Luc ja Jean-Pierre Dardennen ansiosta.

Totta. Elokuvantekijät seuraavat usein joko Lumièren veljesten tai Mélièsin jalanjäljissä. Luc ja Jean-Pierre ovat Lumièrien perillisiä, he hyväksyvät todellisuuden olemassaolon ja kuvaavat sitä. Mélièsin seuraajat puolestaan kuvaavat epätodellista, unimaailmaa ja fantasiaa. Kumpaakin näkemystä tarvitaan. Sijoitan itseni näiden välimaastoon: kuvaan subjektiivista todellisuutta, joka ei kuitenkaan ole unta tai pelkkää kuvitelmaa.

Mitä seuraavaksi, onko uusi elokuva jo suunnitteilla?

On toki. Siinä jumala on olemassa ja asuu Brysselissä (naurua).