SILMÄ KOVANA ANIMAATIOTA

Merkittävien suomalaisten elokuvatapahtumien joukkoon vauhdikkaasti noussut Tough Eye -festivaali starttaa Turussa jälleen 14.5.2003. Viisipäiväinen animaatioon erikoistunut festivaali käynnistettiin menestyksekkäästi kaksi vuotta sitten. Tämänkertainen Tough Eye on järjestyksessä toinen.

Pohjoismaiden suurin animaatiotapahtuma tuo valkokankaille useita satoja animaatioita kymmenistä eri maista. Yksi tämänkertaisen Tough Eyen teemoista fokusoi japanilaiseen animaatioon. Animen isäksikin nimetyn Osama Tezukan tuotantoa esitetään yhdessä kahden muun animen muotoutumiseen vaikuttaneen hahmon, Yoji Kurin ja Renzo Kinoshitan teosten kanssa. Yksi festivaalin vetonauloista on Osama Tezukan sarjakuvaan perustuva kokopitkä animaatioelokuva Metropolis. Tietokoneanimaatiossa herää eloon jo 1940-luvun lopun sarjakuvassa hahmoteltu tulevaisuuden kaupunkivaltio.

Japani-teemassa pyöritellään monipuolista tuotantoa nukkeanimaatiosta ja kokeellisesta animaatiosta lähtien aina tämän päivän kuumimpiin anime-nimiin saakka. Teeman ohjaajista kansainvälisesti nimekkäin lienee Koji Yakamura - maineikas animaatiotaituri, jonka tuotantoa esittelevä retrospektiivi Koji Yakamura - Bad Boy of Japanese Animation tutustuttaa taiteilijan aikaansaannoksiin kokonaisen viidentoista vuoden aikavälillä. Koji Yakamura saapuu Turkuun Tough Eyen vieraaksi ja istuu myös festivaalin kilpailusarjan tuomaristossa.

Tough Eyen Timeless Competition -kilpailusarjassa nähdään neljän näytöksen aikana yhteensä 35 animaatiota. Kansainvälisistä asiantuntijoista koostuva raati haravoi voittajan esivalintaraadin kevättalvella kilpailukelpoisiksi katsomista animaatioista. Syystä tai toisesta kilpailusarjan ulkopuolelle jääneitä, kuitenkin huomionarvoisia teoksia voi nähdä kilpailusarjaa täydentävissä Timeless Panorama -esityksissä.

Animaatiomaailman uusimpia tuulia voi haistella Tough Eye Selection -ohjelmassa, jossa esitetään Priit Pärnin, Otto Alderin ja Eija Saarisen muodostaman festivaalin taiteellisen johtotiimin merkittävinä näkemiä nykyanimaatioita. Turku Arts Academy Presents -sarja on koottu paikallisen oppilaitoksen animaatio-opiskelijoiden tuoreimmista taidonnäytteistä.

Tough Eye järjestää myös liudan erikoisnäytöksiä, joissa esitettävät animaatiot rakentuvat pienten teemojen ympärille. Yksi mielenkiintoisimmista on Furnes from The Fjords -kokonaisuus, jossa nähdään norjalaisia 1920- ja 1930-luvulla tehtyjä tupakkamainoksia. Animaatioina toteutetut pariminuuttiset mainospalat vakuuttivat aikoinaan katsojansa tupakoinnin ylellisyydestä. Sarjan koonnut animaatiokouluttaja, professori Gunnar Strøm saapuu festivaalin vieraaksi ja taustoittaa luennollaan näitä savuisia mainospaloja.

Monipuolista ja pitkällä aikavälillä valmistunutta animaatiota esittävä Tough Eye tutustuttaa animaatioon myös pelkkiä valkokangasesityksiä monipuolisemmin. Elokuvateattereiden ulkopuolella festivaali laajenee näyttelyihin, luentoihin ja katutapahtumiin. Nuorempi yleisö voi tutustua jopa animaation tekemiseen kilpailuissa ja työpajoissa.

Tough Eyen elokuvaesitykset Kinopalatsissa ja elokuvateatteri Dianassa 14.-18.5.2003. Ohjelmistoon, kilpailusarjan teoksiin, festivaalivieraisiin ja oheistapahtumiin voi tutustua festivaalin kotisivuilla.