35-vuotisjuhlat

Jouhevasti keski-ikäistynyt Tampereen elokuvajuhlat voi hyvin. Tästä kielii elokuvajuhlien saama kunnia lähettää kansainvälisen kilpailun Grand Prix’n ja kotimaisen kilpailun alle 30 minuuttisen pääpalkinnon voittaja tavoittelemaan lyhytfiktion Oscar-palkintoehdokkuutta. Lisäksi juhlille saapuu mielenkiintoisia vieraita ympäri maailmaa, kuten Kuubasta, Yhdysvalloista, Isosta-Britanniasta ja Virosta.

Kilpailusarjat

Tampereen elokuvajuhlien arvostus näkyy myös siinä, että kilpailusarjoihin lähetetään yhä enemmän elokuvia. Tänä vuonna kansainväliseen kilpailusarjaan saapui kaikkiaan noin 2300 elokuvaa. Loppukilpailuun selvisi 78 eripituista työtä, mukana peräti neljä suomalaista elokuvaa: PV Lehtisen Krooli, Mika Taanilan Optinen ääni, Kari Juusosen Syntymäpäivä ja Simo Koivusen, Samppa Kukkosen ja Sara Wahlin Yövuoro. Kilpailuun päässeitä elokuvia on kaikkiaan 35 maasta. Määrällisesti eniten elokuvia kilpailemaan sai Iso-Britannia.

Kotimaiseen kilpailusarjaan osallistuu tänäkin vuonna niin dokumenttielokuvia, fiktioita kuin myös animaatioita. Dokumenteista mukana ovat mm. Pirjo Honkasalon Melancholian kolme huonetta, Lasse Naukkarisen Olipa kerran utopia ja Mervi Junkkosen Hiljainen tila. Animaatioista kilpailemassa on mm. Turun animaatiokoulusta Aiju Salmisen Karaoke. Fiktioista mukana on jo Venla-palkittu Arvon veli, joka on Mika Lehtisen ohjaus. Silmiinpistävää kotimaisen kilpailusarjan listassa on kokeellisen elokuvan vähyys: mukaan on kelpuutettu vain Mika Taanilan Optinen ääni. Sen sijaan animaation ja dokumenttielokuvan osuus on huomattava. Fiktiivinen lyhytelokuva onkin selvästi jäämässä alakynteen.

Kuubaa ja animaatioita

Tampereen elokuvajuhlat juhlivat tänä vuonna 35-vuotispäiväänsä näyttämällä ensimmäisen Grand Prix’n voittaneen elokuvan. Se on kuubalaisen Santiago Álvaresin Ho Tshi Minhistä kertova dokumentti 79 primaveras, joka myös avaa vuoden 2005 elokuvajuhlat. Festivaaleilla nähdään sen lisäksi muitakin kuubalaisia ja Kuubasta kertovia elokuvia kuten German Kralin Música Cubana.

Muita elokuvajuhlien teemoja on Animaatio elää! josta todisteena nähdään brittiläisiä, virolaisia sekä Turun animaatiokoulun elokuvia. Myös festivaalivieraiden joukossa on animaattoreita, Turussa opettanut virolainen Priit Pärn ja brittiläinen nukkeanimaatioiden taituri Barry Purves.

Historiallisia elokuvia ja elokuvia historiasta

Tampereen Kinopalatsissa nähdään arkiston aarteina Suuret suomalaiset tragediat ja Kirjallinen Tampere. Edellisessä sarjassa keskitytään keskeisiin suomalaisiin murhenäytelmiin, jälkimmäisessä nähdään otteita tamperelaiskirjailijoiden elämästä. Mukana ovat myös koosteet Osuusliike Elanto 100 v. ja 75 vuotta talonpoikaismarssista.

Historiaa pohditaan edelleen Auschwitz-lyhytelokuvien sarjassa, Itä-Saksan satiirisissa Stachheltier-propagandaelokuvissa ja Ajankohtaisen kakkosen koostamassa Suomi selvitystilassa, katsauksessa 1990–luvun lamasta sekä Homo Cinema Fennicassa, suomalaisen homoseksuaalisuutta käsittelevän elokuvan retrospektiivissä. Lisäksi Cleaning Women -yhtye esittää oman musiikillisen näkemyksensä Sergei Eisensteinin mykkäklassikosta Panssarilaiva Potemkinista säestämällä sen Tullikamarilla.

Rajojen rikkomista

Kokeellisen elokuvan ystävät saavat nauttia Mika Taanilan retrospektiivistä sekä miehen itsensä kokoamasta Carte Blanche -näytöksestä. Lisäksi festivaaleille saapuu vieraaksi yksi kokeellisen elokuvan uranuurtajista Zbig Rybczynski. Tämän lisäksi raja-aitoja kaadetaan valedokumenttielokuvia sisältävässä sarjassa Faktaa vai fiktiota? ja Roskaelokuvafestivaaleilla Yo-talolla lauantai-iltapäivänä Metamaista festivaalitunnelmaa voi jatkaa sunnuntaiaamuun saakka siirtymällä Tullikamarille. Silloin Tampereen elokuvajuhlat tarjoavat Rokk – Let’s festival -yön, jossa nähdään festariaiheisia elokuvia ja kuullaan aitoa elävää musiikkia.

Edellä mainittujen lisäksi elokuvajuhlilla on mukana myös brittiläistä lyhytfiktiota jota edustamaan saapuu Simon Ellis. Unohtaa ei sovi myöskään norjalaisia sairaskertomuksia, digitaalista elokuvaa, mediataidetta, katsausta suomalaisiin oppilastöihin, lasten elokuvatapahtumaa Videotivolia ja erityisryhmien Tähdenlentoja.