Liana Kaarina, sensuurin silmätikku

Turussa 16. kerran järjestetty Suomalaisen elokuvan festivaali tarjoili tällä kertaa pääteemojensa myötä yleisölleen laajan katsauksen kotimaisten nuorisokuvausten parhaimmistoon. Tapahtuman keskeisimmän ohjaajan, Mikko Niskasen (1929–1990) tuotannosta esitettiin makupaloja kaunistelemattomista kasvutarinoista, kuten Ajolähtö (1982), aina elokuvahistorian klassikkoteoksiin Käpy selän alla (1966) ja Kahdeksan surmanluotia (1972), kaiken kaikkiaan ennätysmäiset yhdeksän elokuvaa.

Kotimaisen näytelmäelokuvan 100-vuotisjuhla ja Suomen elokuva-arkiston 50. merkkivuosi toivat Kino Thalian ja Vanhan Dominon valkokankaille merkittäviä kotimaisia elokuvia ja näyttelijöitä. Niskasen ohella toinen pääteemoista oli näyttelijätär Liana Kaarina, jonka elokuvista nähtiin perjantaina Aarne Tarkaksen Oksat pois…(1961), Åke Lindmanin Jengi (1963) ja Toivo Särkän Kuu on vaarallinen (1962). Elokuvakokemusta elävöittämässä oli paikalla itse ensimmäiseksi suomalaiseksi seksipommiksi nimetty värikäs Liana Kaarina, joka kertoi ajatuksistaan omaa uraansa ja kiisteltyä imagoaan kohtaan. Nimikirjoitusten pyytäjien sankka joukko viivästytti hieman tähden saapumista, kuten elokuvamaailman ikonin tyyliin hyvin sopiikin.

Liana Kaarina Leskinen syntyi vuonna 1937 kasvaen isoäitinsä helmoissa, ja aloitti näyttelijänuransa Teatteri Jurkan lisäksi mainoksissa. Suomen Filmiteollisuuden koekuvauksissa runonlausuntaa esittänyt nuori Liana napattiin mukaan elokuvamaailmaan. 1960-luvun vaihteessa Liana pääsi osoittamaan komediennen taitonsa Aarne Tarkaksen ohjauksessa, mutta parhaiten hänet muistetaan festivaalilla nähdyistä, kohua herättäneistä elokuvista.

Kino Thaliassa esiintynyt tähti sanoi, että hänen päätymisensä eroottisiin rooleihin oli hyvin pitkälti sattumaa. Eläväinen nuori kaunotar, jolla oli hallussaan komedian lisäksi myös draama, sopi hyvin vaarallisen, seksikkään naisen rooliin, josta tuli hänen vakiohahmonsa elokuvasta toiseen. Tunnetuin tapaus lienee 40 maassa aikoinaan nähty Kuu on vaarallinen, joka oli monin paikoin Elokuvatarkastamolle liikaa, aina Lianan kesäisen ohuesta pukeutumisesta rohkeisiin rakastelukohtauksiin.

Film noir -tyylinen eroottinen trilleri esitteli kotimaiselle elokuvakansalle uudenlaisen, seksikkään naisen, jonka seurauksena 1960-luvun erotiikka ruumiillistettiin myöhemmin suoraan Liana Kaarinaan. Koko yhteiskunnan laajuinen kulttuurinen murros kohti avoimempaa seksuaalisuuden esittämistä näkyi selvästi ajan kotimaisessa elokuvassa sekä Liana Kaarinan kaltaisissa hahmoissa, että uutta kohderyhmää, nuorisoa, kiinnostavien aiheiden esiintulossa.

Kolmas Liana Kaarina -teeman alla festivaaleilla nähty, Åke Lindmanin elokuva Jengi oli alun perin nimeltään Ota minut nuorena, mutta sensuuri piti nimeä liian provosoivana. Lisäksi elokuvasta leikattiin pois kuusi minuuttia liian eroottista kuvamateriaalia. Elokuvan alkuperäisessä julisteessa sensuroitu nimi näkyy ylivedettynä, ja mainoslause lupaa sen olevan "raju, mitään salaamaton elokuva kovanaamanuorista". Vaikka aika on laimentanut Jengin sokkiarvoa, onnistuu se hieman hätkähdyttämään kaiken nähnyttä nykykatsojaakin, erityisesti nuorten naisten taipumus riisua vaatteensa joka käänteessä.

Vuosien 1959–60 Miss Suomen, Tarja Nurmen vaalean viattomuuden rinnalla Liana Kaarinan hahmo näyttäytyykin varsin erilaisena, urbaanina naistyyppinä, jota ei hellan vahtiminen kotituvassa enää kummemmin kiinnosta. Jengin kuvauksista Liana Kaarina ei itse muistanut mitään erityistä, koska siihen aikaan elokuvia tehtiin nopeaa tahtia ja usein kahta samaan aikaan. Yleisön parissa menestynyt, mutta kriitikoiden pinnalliseksi paheksuma Jengi jäi Suomen Filmiteollisuuden toiseksi viimeiseksi tuotannoksi.

Tarkaksen, Särkän ja Lindmanin lisäksi Liana Kaarina on nähty myös Maunu Kurkvaaran elokuvissa Patarouva (1959), Rakas… (1961), Naiset (1964) ja Kielletty kirja (1965). Hurmaavan ja räiskyvän isoäidiksikin ehtineen Liana Kaarinan elokuvaura koostuu 14 elokuvasta. Ajallisesti ura sijoittui 1950-luvun lopulta 1960-luvun puoliväliin, mutta kohua herättäneet roolit takasivat sen, että Liana Kaarina jäi lähtemättömästi aikansa elokuvayleisön mieliin. Runojen lausuntaa ja kirjoittamista harrastava Liana Kaarina on asunut kotimaan lisäksi Ranskassa ja Israelissa. Monissa haastatteluissa tähti on tuonut esille myös haaveensa valkokankaalle palaamisesta.

Seksikkäistä rooleistaan huolimatta filmitähti oli omien sanojensa mukaan arkielämässä kaikkea muuta kuin kohtalokas viettelijätär. Liana Kaarina kertoo, että hän koki aina olevansa ruma ja lihava, eikä ujoudesta kärsivänä ihmisenä ikinä tottunut tuijottelevien rouvien paheksuviin katseisiin. Hän sanoo opetelleensa tavan kulkea kadulla katsomatta ihmisiin, jotta pystyi ylipäätään näyttäytymään julkisesti. 1960-luvun juorulehdistön ylläpitämän seksipommin imagosta Liana Kaarina sanoo olevan mahdotonta päästä vieläkään irti. Olennaista onkin se arvostus, jonka yksittäinen merkittävä hahmo suomalaisen elokuvan historiassa voi saada osakseen vielä nykypäivänä, todellisen filmitähteyden glamourin haihtuessa kaupallisen elokuvatuotannon jalkoihin.