Juhlan keskellä yksi on joukosta pois
Tänä vuonna 30. kertaa järjestettäviä Sodankylän elokuvajuhlia vietetään ilman sen yhtä perustajajäsentä, viime vuonna edesmennyttä Peter von Baghia (1943–2014). Festivaalin taiteellisena johtajana, elokuvantekijänä, kriitikkona, historioitsijana ja tutkijana toiminutta elokuvagurua muistellaan festivaalin avauspäivänä hänen nimeään kantavalla matinealla. Ohjelmistossa on muun muassa von Baghin lyhytelokuvia ja ainoa fiktioelokuva Kreivi (1971), keskusteluja hänen elämästään ja tuotannostaan sekä hänen suosikkejaan elokuvahistorian varrelta.
Keskiviikon matinean jälkeen elokuvajuhlat suuntaa von Baghin oppien mukaisesti tulevaisuutta kohti. Festivaalin päävieras on brittiläisen arkirealismin mestari Mike Leigh, jonka elokuvat Vuosi elämästä (2010), Kaikki tai ei mitään (2002), Salaisuuksia ja valheita (1996) ja Naked (1993) edustavat allekirjoittaneelle nykyelokuvan kirkkainta kärkeä.
Leighin vahvuudet liittyvät työväen- ja keskiluokan ilojen ja surujen kuvaamiseen. Keskiössä on usein yksinäisyys ja ihmisten vieraantuminen toisistaan – aviopuolisoista, lapsista, sisaruksista, ystävistä ja niin edelleen. Historiallisissa elokuvissaan hän tarkastelee muun muassa aborttia (Vera Drake, 2004) ja taiteilijuutta, kuten maalari J. M. W. Turnerista kertovassa Mr. Turnerissa (2014).
Muita festivaalivieraita ovat muun muassa saksalainen Christian Petzold, tanskalainen Nils Malmros ja amerikkalainen Whit Stillman. Niin sanottuun Berliinin koulukuntaan kuuluvalta Petzoldilta nähdään muun muassa Berliinin filmijuhlilla Hopeisen karhun voittanut Barbara (2012) sekä Sodankylässä Suomen ensi-iltansa saava Phoenix (2014). Tanskalaisen realismin keulakuvaksi tituleeratulta Malmrosilta ohjelmistossa on esimerkiksi 1950-luvun koulumaailmaan sijoittuva Tiedon puu (1981) ja amerikkalaisen riippumattoman elokuvan keulakuvalta Stillmanilta Metropolitan (1990).
Muista elokuvista vaikuttavat etukäteen kiinnostavilta esimerkiksi Miguel Gomesin kuusituntinen Arabian Nights (2015) sekä parhaan ohjaajan palkinnon äskettäin Berliinin filmijuhlilla voittaneen Malgorzata Szumowskan The Body. Iranilaisen Jafar Panahin Taxia (2015) on puolestaan kehuttu hänen parhaaksi ”kotiarestissa” tekemäkseen elokuvaksi. Takuuvarmasti tunteita herättää myös Jean-Luc Gorardin Goodbye to Language (2014).
Uutta suomalaista elokuvaa festivaalilla edustavat Jalmari Helanderin Big Game (2015) ja Antti Heikki Pesosen Päin seinää (2014). Ennakkoensi-iltansa festivaalilla saa Oskari Sipolan Ollaan vapaita (2015) sekä Ville Suhosen dokumenttielokuva Ompelijatar (2015). Mukana on tietysti myös vieraina iso joukko tunnettuja suomalaisohjaajia ja -näyttelijöitä.
Erikoisohjelmasta kannattaa mainita Avantin säestämä ja Antonio Coppolan johtaman The New Gentlemen (1929) sekä Coppolan pianolla säestämän Päivänsäde (Frank Borzage, 1929). Niiden lisäksi luvassa on muun muassa elokuvakaraokea, leffaraatia sekä Ismo Alangon ja Pekka Turusen valokuvakonsertti, joten kaltaiselleni Sodankylän ensikertalaiselle tarjolla on paljon ohjelmaa, mistä valita.
Lisätietoja festivaalista: www.msfilmfestival.fi
Seuraava:
Blue Sea Film Festival 2015
Vanhan Rauman idyllissä on tarjolla monipuolinen kattaus kotimaista ja eurooppalaista elokuvaa.
Edellinen: Animatricks 2015
Suomen ainoaa animaatioon keskittyvää festivaalia vietetään Helsingissä 24.–26. huhtikuuta.