Dokumenttien runsaudensarvi Helsingissä

Keskellä tammikuun sadetta ja pimeyttä näkyy tervetullut valonpilkahdus, kun Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint tekee tuloaan. Mikäpä sen mukavampaa, kuin tallustella töiden jälkeen viimaa pakoon elokuvateatteriin ja viihtyä hetki laadukkaan elokuvan parissa. Tai vaikka varata kuun viimeinen viikonloppu kokonaan dokkareille ja ryntäillä pää kolmantena jalkana teatterista toiseen ahmien noita välähdyksiä todellisuudesta. Loistava suunnitelma! Mutta mitä oikein mennä katsomaan?

Tanskalaista laatua ja meksikolaisia harvinaisuuksia

DocPointin kohdemaina ovat tänä vuonna Tanska ja Meksiko. Yhteistyössä Kööpenhaminan dokumenttielokuvafestivaalin CPH:DOXin ja Danish Film Instituten kanssa Suomeen on tuotu kolmetoista viimeaikaista tanskalaisohjausta sekä yksi klassikko 1960-luvulta. Pohjoismaisen dokumenttielokuvan kärkimaa esittäytyy kaikessa monipuolisuudessaan tarjoten ajankohtaisia aiheita niin kansainvälisestä politiikasta kuin tanskalaisesta katumuodistakin.

The Five ObstructionsDocPointin päävieraana on dokumenttielokuvaohjaajien legenda, tanskalainen Jørgen Leth. Kokeilevasta ja genrerajoja rikkovasta elokuvastaan tunnettu Leth toimii festivaalin Masterclassin vetäjänä yhdessä poikansa, elokuvaohjaaja Asger Lethin kanssa. Tämä isän ja pojan, veteraanin ja aloittelijan kohtaaminen luennoitsijoina on kansainvälisestikin ainutlaatuinen tapahtuma, joka epäilemättä jättää pysyviä muistijälkiä. Kahden sukupolven Leth-ohjauksia on tarjolla myös festivaaliohjelmistossa. Must-see -elokuvia ovat ainakin Jørgen Lethin avainelokuva The Perfect Human (1967) sekä The Five Obstructions (2003), jossa Lars von Trier haastaa Lethin tekemään klassikostaan viisi uutta versiota.

Mexico Cityn ensimmäiseltä dokumenttielokuvafestivaalilta DOCSDF:ltä DocPointiin on poimittu yhdeksän elokuvaa. Meksikon tärkeimpiin dokumentaristeihin kuuluu Juan Carlos Rulfo, jonka töistä festivaalilla nähdään sekä ohjaajan kirjailija-isästä kertova vanhempi doku-fiktio I Forgot, I Don’t Remember että uudempi elokuva In the Pit suurkaupungin valtavimmasta rakennustyömaasta. Meksikolaista makua tarjoavat myös Sergei Eisensteinin kesken jääneestä Que Viva Mexico! -elokuvasta postuumisti valmiiksi saatetut versiot Time in the Sun ja Da zdravstvujet Meksika!

Varma valinta: yleisön suosikit

Liki yhdeksänkymmenen näytöksen joukosta voi olla vaikea valita sopivaa katseluelämystä. Tässä apuun kuitenkin tulee Winners & Bestsellers -sarja, johon on koottu suuren yleisösuosion saaneita ja lukuisia palkintoja kahmineita elokuvia. Takuuvarmasti hyviä valintoja.

Workingman’s DeathVaraslähdön festivaaliin voi ottaa jo lauantaina 13.1. katsomalla Euroopan elokuva-akatemian parhaan dokumenttielokuvan palkinnon vuonna 2005 voittaneen elokuvan Workingman’s Death. Michael Glawoggerin vahva dokumentti työn raskaan raatajista eri puolilla maailmaa todistaa, ettei ruumiillinen työ ole vielä maailmasta häviämässä. Keskiviikkona, varsinaisen festivaalin alkaessa, taas on näytillä saman palkinnon seuraavana vuonna voittanut Into Great Silence, jossa päästään hiljentymään kartusiaanimunkkien luostariin.

Tutustu Errol Morrisiin!

Jos nimi Errol Morris ei jostakin syystä sano yhtään mitään, on DocPointissa oiva tilaisuus tutustua mieheen. Festivaalin ohjelmistossa on paitsi Kevin McDonaldin ohjaama henkilökuva A Brief History of Errol Morris myös kaikki Morrisin pitkät dokumenttiohjaukset. Retrospektiivi tarjoaa Morrisinsa tuntijoillekin elämyksiä esittämällä Suomessa harvoin nähdyt ohjaajan ensimmäiset työt.

Errol Morris voitti parhaan dokumenttielokuvan Oscar-palkinnon vuonna 2004 elokuvallaan The Fog of War: Eleven Lessons from the Life of Robert S. McNamara. Elokuvan keskiössä on Yhdysvaltain entinen ulkoministeri, Vietnamin sotaa puoltanut Robert McNamara, joka pyrkii selittämään tuhoisia valintojaan parhain päin. The Fog of War on oiva osoitus elokuvan mahdollisuudesta toimia oppaana historiaan, joka kirjoitettuna on aina yksiulotteisempi.

A Brief History of TimeKaksi suurta ovat läsnä Morrisin ja fyysikko Stephen Hawkingin kohtaamisessa elokuvassa A Brief History of Time. Hawkingin samannimiseen kirjaan pohjautuva elokuva käsittelee universumin kokoisia arvoituksia, joihin fyysikko itse tarjoaa vastauksia. Samalla kuitenkin päästään tutustutaan Hawkingiin myös henkilönä.

Antoisaa Morris-retrospektiiviä täydentää Les Blankin Gates of Heaven -elokuvan ensi-illassa kuvattu lyhytelokuva Werner Herzog Eats His Shoe. Siinä Herzog vedonsa Errol Morrisille hävinneenä tekee juuri sen, mitä elokuvan nimi lupaa, eli syö kenkänsä – keitettynä.

Kotimaista elokuvaa useassa sarjassa

Lukuisten ulkomaisten makupalojen lisäksi DocPointissa on tarjolla myös tuhti annos suomalaisia dokumentteja. Kotimaisessa esityssarjassa nähdään peräti kaksitoista elokuvaa, ja lisäksi oppilastyösarjassa yhdeksän. Nämä dokumentit on viisihenkisen valintaraadin voimin karsittu kaikkiaan 80:n esivalintaan ilmoittautuneen elokuvan joukosta.

Festivaalin avaa Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion elokuva Saamelainen. Dokumentissa etsitään rohkeasti vastausta kysymykseen siitä, mitä on olla saamelainen 2000-luvulla. Heti avajaisnäytöksen perään nähdään Anne Laurilan koskettava dokumentti Isä Meidän. Elokuvassa seurataan kahden vuoden ajan Laurilan ja hänen alkoholisti-isänsä yhteiseloa. Hieman erilaisen perheen, tai oikeammin suvun, tarina tuodaan näytille Taru Mäkelän elokuvassa Saalis, jossa katsoja tutustutetaan haastattelujen ja kaitafilmien sekä ohjaajan kerronnan kautta Mäkelän elokuvasukuun sekä suomalaisen elokuvan historiaan.

Kotimaista elokuvaa on tarjolla myös Apollo-sarjassa, jonka on elokuva-arkiston kätköistä koostanut tämänvuotisen Apollo-palkinnon voittanut dokumenttielokuvan tutkija Ilkka Kippola. Sarjan viisi näytöstä vievät katsojan muun muassa muistin ja ystävyyden äärelle sekä sotatuntojen pariin. Apollo-näytösten ohella historian havinaa on myös 1960- ja 70-lukujen televisiodokumenttien sarjassa, jossa seurataan suomalaisen yhteiskunnan rakennemuutosta.

…ja paljon, paljon muuta

Mitä enemmän tulevan DocPointin ohjelmistoon tutustuu, sitä enemmän joukosta paljastuu toinen toistaan kiinnostavampia elokuvia. Sarjojakin on edellä mainittujen lisäksi vielä monia muita. Kaikki kaupan? -sarja pohtii kaupallisuuden vaikutuksia inhimillisyyteen, kun taas Aistien viemää erittelee kokemuksia maailmasta eri aistielämysten, tai niiden puuttumisen, kautta. Erikoisnäytöksiin on koottu erityisen ajankohtaisia tai puhuttelevia elokuvia, DOCView-sarjaan taas elokuvatuotantoa Itämeren alueelta. Onpa DocPointin yhteydessä vieläpä lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO, joka teemalla "Mä tykkään musta!" lähestyy nuorten maailmaa.

Elokuva-yltäkylläisyyden kruunaavat DocPoint-keskustelutilaisuudet, joita festivaalin aikana järjestetään peräti viisi. Kiinnostavia teemoja voi syventää kuulemalla vaikkapa tanskalaisia dokumenttielokuvan tekijöitä tai pohtimalla dokumenttia historiakäsityksen tunnetulkkina yhdessä Ilkka Kippolan kanssa. Ajatuksia herättäneitä elokuvia voi myös puida ohjaaja Timo Korhosen johdolla dokumenttielokuvanteon moraalia käsittelevässä seminaarissa.

Lisätietoa festivaalista osoitteessa www.docpoint.info