Poikkeuksellisen kova klassikkokattaus

Cinemadrome, Tampereen tiukin elokuvafestivaali saapuu jälleen tänä syksynä Arthouse Cinema Niagaran valkokankaalle tuttuun tapaan kahden tapahtuman voimin. Ensin on luvassa Cinemadrome Halloween Special, joka järjestetään lauantaina 25.10. Myöhään yöhön jatkuvana iltana nähdään elokuvia, joita ei yleensä elokuvateattereissa esitetä. Yleisesti ottaen aina K18.

Cinemadrome Halloween Special sai luontevasti alkunsa pääfestivaali Cinemadromen myötä syksyllä 2011. Ajateltiin Trash Videon Ville Lähteen kanssa, että pitäisikö kokeilla Halloween Specialia. Se olisi muutamaa viikkoa ennen suurempaa festariamme, toimisi samalla sen lämmittelytapahtumana. Siitä se lähti, kertoo festivaalia järjestävä Tomi Peuhkurinen Pirkanmaan Elokuvakeskuksesta.

Cinemadrome Halloween Special ja syksyn suurempi festari, tällä kertaa nimeltään Cinemadrom9 Goes To Hell ovat jo vakiintuneet Cinemadrome-vuoden tapahtumiksi. Keväällä järjestetään toinen isompi tapahtuma. Nämä menevät aina Night Visionsin vanavedessä, ohjelmistomme tulee suurelta osin sieltä. Lisäksi meillä on näitä ”välipaloja” suurempien festarien välissä, esimerkiksi Tapahtumien yönä elokuussa näytimme yhden elokuvan ja kerran helmikuun alussa oli kahden leffan ilta. Laitetaan niitä isompien tapahtumien väliin, jotta on lisää eloa ja muutakin tarjontaa.

Halloween Specialin elokuvat valikoituvat niin, että mietitään, mitä olisi kiva näyttää ja mitä voisi olla tarjolla. Jälleen on luvassa mielenkiintoinen ja loistava ohjelmisto, mestariteoksia kaikki.

Kulttiklassikolla aloitetaan

Halloween Specialin aluksi nähdään Halloween-elokuvien ykkönen Halloween (1978).

John Carpenterin uran lähtölaukaus on Halloween-elokuvien ehdoton ykkönen jo nimensä puolesta. Halloween on kauhuelokuvanmestariteos ja Carpenterin paras elokuva, ja hän on tehnyt monta todella hyvää elokuvaa. Se on myös kaikkien aikojen parhain teinislasher, joka aloitti kaiken, vaikka Black Christmas (1974) näytti suuntaa muutamia vuosia aiemmin.

Halloween (1978)

Carpenter saa kaiken kohdalleen: huolellinen ja maltillinen tunnelman rakennus, Dean Cundeyn millimetrintarkka cinemascope-kuvaus, musiikki kruunaa kaiken ja pinnan alla huokuu selittämätöntä uhkaa. Lopputuloksena on elokuva, jonka voi katsoa aina yhtä tuoreena.

Ei tällaisia enää tehdä. Jos tämän arvostelisi, niin tälle kuuluisi automaattisesti viisi tähteä, eikä sekään riitä.

Elokuvassa mielisairaalasta pakeneva Michael Myers suuntaa vanhaan kotikaupunkiinsa ja päätyy Halloween-yönä siivuttamaan nuoria hyvällä menestyksellä. Halloween sai ensi-iltansa lokakuussa 1978 Kansas Cityssa. Näytöksiä järjestettiin muuallakin ja loppu on elokuvahistoriaa. 35 vuotta myöhemmin Halloween on ansainnut paikkansa kulttiklassikkona, ja sen tunnusmusiikki on yksi tunnetuimpia. Uudelleenfilmatisoinnit ja jatko-osat eivät pärjää aidolle ja alkuperäiselle Michael Myersille.

Halloween on yksi suosikkileffojani, katson sen joka vuosi. Se kestää katselua vuodesta toiseen.

Buumin parhaimmistoa

Toisena esitetään teinislasher-aallon parhaimmistoon kuuluva The Burning (1981). Se buukattiin Halloween Special -tapahtumaan jo keväällä.

Oltiin tietysti sitä mieltä, että The Burning pitäisi ehdottomasti esittää. Se on todella hieno leffa.

The Burning (1981)

Halloween-leffan vanavedessä syntyi kokonainen hyökyaalto teinislashereita ja niiden jatko-osia. The Burning ei saanut kuitenkaan jatkoa. Silti elokuva on buumin parhaimmistoa vaikka se ei ideallaan sinänsä hurmaa. Siinä kesäleirin valvoja joutuu liekkien syömäksi teinien kepposen takia ja hän palaa kostamaan. Pääosassa ovat legendaarisen Tom Savinin erikoistehosteet ja mainio tunnelma.

SE zombileffa

Halloween Special -illan päättää kaikkien aikojen klassisin zombileffa, George A. Romeron Night of The Living Dead (1968).

Zombi-ilmiön keskellä on hyvä palata perusasioiden ääreen. Zombeja on nähty elokuvissa jo kauan ennen tätä Romeron esikoista, mutta vasta tässä tilanne alkaa tuntua todelta. Richard Mathesonin vuonna 1954 julkaistusta I Am Legend -romaanista inspiraation saanut elokuva on simppeli: kuolleet heräävät henkiin ja vyöryvät laumoina ja muutama eloonjäänyt linnoittautuu taloon, jota kuolleet piirittävät. Tehokkaasti ohjattu ja mustavalkoisena kuvattu leffa teki zombileffoille saman kuin Halloween slashereille kymmenen vuotta myöhemmin. Pakkokatsottavaa, on tämä sitten tuttu tai ei. Luultavasti useimmille on, ja niin pitääkin.

Night of the Living Dead (1968)

Myös Night of the Living Dead on yksi hienoimpia kauhuleffoja.

Halloween Specialin leffatauoilla ja illan päätteeksi ravintola 931:n puolella voi fiilistellä hevin parissa. DJ Kelmeister johdattaa hämäräperäisen ja marginaalivapaan raskaan musiikin maailmaan Night of Heavynes pt. III-Horror Specialissa. Tuomion kellot soivat kolmatta kertaa eikä verta, hikeä ja kyyneleitä säästellä.

Tärkeä festari

Halutaan tietysti aina tarjota mahdollisimman hyvä ohjelmisto. On mukavaa järjestää tapahtuma, jossa voi esittää hyviä leffoja, joista tykkää ja joita ei muuten täällä kankaalla näkisi.

Tänä päivänä kauhuelokuvan asema on suomalaisissa elokuvateattereissa heikko. Ensi-iltoja ei paljon tule. Kauhuelokuvat elävät esimerkiksi festareilla, ja toki myös Netflix:ssä ja dvd:llä. Tarjontaa on todella paljon muita kanavia pitkin. Mutta valkokankaalla valtaosa leffoista nähdään tällaisilla festareilla. Siitä kiitos Night Visionsille, että he aloittivat tämän Suomessa. Ilman heitä tuskin olisi meitäkään.

On tärkeää, että tuodaan elokuvia, jota ei muuten nähdä. Että mainstreamin rinnalla on muutakin. Onneksi niille on ollut kysyntää.

Halloween Special-festivaalin yleisö ottaa aina innoissaan vastaan uutisen seuraavasta tapahtumasta.

Cinemadrome Halloween Special järjestetään jälleen ensi syksynä. Ja ensi vuosi on Cinemadromen viides toimintavuosi, juhlavuosi. Halloween Special on silloin juuri oikeana päivänäkin, 31. lokakuuta.

Pääfestari pian

Muutaman viikon päästä 14.–15.11. on syksyn päätapahtuma, yhdeksäs Cinemadrome-festivaali, joka on nimeltään Cinemadrom9 Goes To Hell. Ohjelmistossa on muun muassa ehkä kaikkien aikojen paras toimintaleffa.

Cinemadromen järjestää Pirkanmaan Elokuvakeskus ja Trash Video.

Tarkempia tietoja festivaalin kotisivulta cinemadrome.com