Odotettuja elokuvia

Tampereella 5.–6. huhtikuuta järjestettävä Cinemadrome-festivaali on viime vuosina vakiintunut huhtikuun alkupuolelle. Yhdeksättä vuotta pyörivän festivaalin ohjelmisto keskittyy totutusti kauhuun, scifiin, toimintaan ja roskaan sekä niiden yhdistelmiin. Tämänkertaiseen Cinemadromeen on valikoitunut seitsemän pitkää elokuvaa, joista monet ovat odotelleet vuoroaan Tampereella jo jonkin aikaa.

Yksi odottaneista on Paul Verhoevenin Robocop (1987), joka nähdään perjantai-illan keskimmäisenä elokuvana. Tämänkertaisen festivaalin roskaisinta antia edustaa puolestaan Kauniista & Rohkeista tutun Ron Mossin tähdittämä Hard Ticket to Hawaii (1987), joka nähdään perjantai-illan päätteeksi.

Lauantaina Tampereella vietetään pyöreitä vuosia täyttävien scifi-teemaisten elokuvien iltaa. Temppumaakarinakin tunnetun William Castlen ohjaama The Tingler (1959) aloittaa lauantain iltapäivässä, joka ajankohtana sopii vanhoille klassikoille.

The Tingleria seuraa todellinen klassikko, Ridley Scottin Alien – kahdeksas matkustaja (1979). Pyöreät juhlavuodet jatkuvat myös seuraavassa näytöksessä, jossa nähdään Van Dammen tähdittämä, Suomessa aikanaan raskaasti saksittu Cyborg (1989). Lauantai-illan ja samalla tämänkertaisen festivaalin päättää maanpovesta nouseva ja äänennopeutta lentävä hirmulisko japanilaiselokuvassa Rodan, tuntematon vihollinen (1956).

Cinemadromen uutuustarjonnasta vastaa tällä kertaa festivaalin avajaiselokuvana perjantaina nähtävä Uinu, uinu lemmikkini (2019), joka on uusi elokuvasovitus Stephen Kingin samannimisestä kirjasta (1983). Lisäksi paikallista osaamista festivaalin ohjelmistossa edustaa lyhytelokuva Alisa, joka nähdään lauantain alkajaisiksi The Tinglerin alkukuvana.

Tarkemmat aikataulut ja tiedot festivaalin kotisivulta.