The Tribe – Heimo kotikatsomo

Leikitellen voisi sanoa, että mykkäelokuvat ovat tehneet viime vuosina paluun. Pari vuotta sitten eteläkorealainen Kim Ki-Duk yllätti erikoisella ja dialogivapaalla taide-elokuvallaan Moebius (2013), joka käsittelee häiriintyneen perheen patoumia.

Pankinräjäyttäjä lajityypin saralla tulee kuitenkin Ukrainan suunnalta. Myroslav Slaboshpytskyn kokopitkä debyyttiohjaus The Tribe – Heimo (2014) on elokuva, jolle ei äkkiseltään löydy vastinetta. Elokuva on täysin viittomakielinen ja kaikki elokuvassa näyttelevät ovat kuuromykkiä.

Ehdotonta lähtökohtaa alleviivaa, ettei hahmojen viittomakieltä ole lainkaan tekstitetty. Heti elokuvan alussa linjataan, että näin on myös tarkoitus. Elokuvan ”kieli” perustuu merkkeihin, kehon eleisiin, kuviin ja toimintaan.

Katsoja halutaan vieraannuttaa tekniikalla. Meidät viedään ikään kuin maaperälle, jossa ymmärrämme tapahtumia vain vaivoin. Ajantaju, paikantunne ja hahmojen nimet sekä motiivit jäävät meille etäisiksi.

Tyylillisesti The Tribe muistuttaa eurooppalaista, etenkin itävaltalaista elokuvaa. Väkivaltaa ja seksiä kuvataan suorasukaisesti ja arvaamattomasti Michael Haneken elokuvien tapaan. Pessimistinen ja raadollinen ihmiskuva tuo myös mieleen ohjaaja Ulrich Seidlin.

Elokuva sijoittuu jonnekin Ukrainaan, Kiovan Stalinkan lähiöihin. Kuuromykkä nuorukainen Sergey (Grigoriy Fesenko) ilmoittautuu kuurojen sisäoppilaitokseen. Päällepäin laitos näyttää toimivan järjestäytyneesti: kuri säilyy ja opettajien kasvoilla pysyy tyyni hymy.

Pintaa raaputtamalla todellisuus näyttää rumat kasvonsa. Puukäsitöiden opettaja on masinoinut nuorisojengin, joka pyörii iltaisin ryöstäen, pahoinpidellen, kiristäen ja parittaen tyttöoppilaita. Sergey pääsee osaksi klikkiä ja opettelee pian rikollisjärjestelmän tavoille.

Käänne tapahtuu, kun Sergey ihastuu parittamaansa Annaan (Yana Novikova). Himo naiseen muuttuu nopeasti pakkomielteeksi ja lopulta omistushaluiseksi naisen kontrolloinniksi. Kun Sergey ei saa tahtoaan läpi, hänen kuuliaisuutensa jengin hierarkiaa kohtaan alkaa rakoilla.

Koululaitos on elokuvassa eräänlainen vertauskuva valtiosta pienoiskoossa. Pidemmälle vietynä se saattaa olla jopa allegoria Ukrainasta. Tähän viittaisi yksi ensimmäisistä kohtauksista, jossa yksi opettajista esittelee oppilaille Euroopan karttaa.

Tietenkin Eurooppa on jossain kaukana ja oppilaitoksen väkivalta on iholla tässä ja nyt. Järjestelmästä näyttäisi olevan tasan kaksi pakokeinoa: joko lähteä livettiin tai kaataa korruptoitunut koneisto väkivalloin. Elokuvan yllä painostaa tunnelma, ettei tämänlainen koneisto voi kestää loputtomiin.

Rikosten ja hyväksikäytön maailmaa kuvaava elokuva kärsii yllätyksettömyydestä. The Tribe velloo kurjuuksissa ja ihmisistä tulee toissijaisia. Tämä voi johtua myös siitä, ettei katsoja pysty ymmärtämään kaikkea elokuvan informaatiota.

Olisi kuitenkin vaikeaa olla olematta innostunut elokuvasta. The Triben elokuvallisesta ilmaisuvoimasta kertoo, ettei repliikkien menettäminen tässä elokuvassa haittaa hirveästi. Perustapahtumat kykenee ymmärtämään intuitiivisella tasolla ja toivottomaan tilanteeseen samaistuu. Sergeyn maailmassa puheesta ei seuraa mitään. Ainoastaan uhkailulla, pakottamisella ja väkivallalla on merkitystä.