The Spy kotikatsomo

Maailmaan mahtuu valtava määrä erikoisia ja dramaattisia ihmiskohtaloita. Monet niistä olisivat elokuvan arvoisia, ja totuus olisi sellaisenaan monta kertaa tarua ihmeellisempää. Siksi onkin omituista, että vaikka elokuvan alussa kuinka lukisi sen perustuvan tositapahtumiin, niin oikeat tapahtumat saatetaan jättää täysin sivuun ja sepittää kuvitteellista, paljon tylsempää fiktiota.

Saksalainen tv-elokuva Die Schöne Spionin on tästä oivallinen esimerkki. Se on lattea toisen maailmansodan aikainen vakoojatarina, jonka tosipohjainen tausta olisi ollut sellaisenaan huomattavasti kiinnostavampi kuin elokuvaversio. Elokuva pohjautuu maineikkaan naisvakoojan Vera von Schalburgin (1907–1993) vaiheisiin Neuvostoliiton, Britannian sekä natsi-Saksan kolmoisvakoojana. Veran isoveli Christian Frederik palveli sekä Tanskan asevoimissa että Waffen-SS:n riveissä, kävi Suomessakin sotimassa Talvisodassa ja kaatui lopulta SS:n joukoissa itärintamalla.

Useilla eri nimillä tunnettu Vera toimi ensin Pariisissa tanssijattarena ja neukkuvakoojana. Pariisissa hänet värväsi Abwehr ja hän päätyi Englantiin. Isoveljensä vaatimuksesta hänet sijoitettiin Kööpenhaminaan, josta hänet lähetettiin myöhemmin uudestaan Englantiin kahden muun agentin kanssa. Homma meni niin sanotusti puihin ja vakoojakollegat päätyivät hirteen. Vera pelasti nahkansa vaihtamalla taas puolta, värväytymällä englantilaisten agentiksi ja vakoilemalla vankilassa toisia vankeja. Sodan jälkeen hän palasi hetkeksi Saksaan mutta päätyi sitten Englantiin, jossa hän eli elämänsä loppuun asti.

Schalburgien suvun tarinan dramaattiset vaiheet on kuitenkin Die Schöne Spionenissa lytistetty ja typistetty niin pahasti, että juuri mitään mielenkiintoista ei jää jäljelle. Elokuvassa Vera on keikkatyönä huoraava yh-äiti, joka päätyy puolivahingossa vakoojaksi ja kipuilee entisen ja tulevan rakkauden välillä. Lapsen isä on englantilainen herrasmies ja uusi rakkaus löytyy suoraselkäisestä natsista. Veran veljeä ja muita perhesuhteita ei mainita lainkaan.

Teoksen alkupuoli vielä pitää otteessaan erityisesti Valerie Niehausin eläytyneen ja sisäistä ristiriitaa huokuvan roolisuorituksen takia. Myöskään miljöössä ja kerronnan rytmissä ole sinänsä mitään vikaa tv-leffan mittapuulla, joskaan toteutus ei erityisesti säväytäkään. Elokuvan loppuvaiheet ovat kuitenkin fiktionakin epäuskottavia ja melkoisen kliseisiä. Kaikkia von Schalburgin elämänvaiheita ja yksityiskohtia vakoojantyöstä ei tiedetä, mutta osan asioista voisi suosiolla jättää katsojan pääteltäväksi tai avoimeksi mysteeriksi sen sijaan, että arvotaan tarinalle feikkilopetus tarinageneraattorista.

Tosipohjaisiksi väitettyihin elokuviin ei tietysti pidäkään suhtautua kuin historiankirjoitukseen tai edes kuin dokumentteihin. Kunnon sepite päihittää aina tylsän totuuden, kun on draamakerronnasta kyse, ja kyllähän kalastajien kalajutuissakin saaliin koko kasvaa aina kerrottaessa. Mutta silloin, kun faktat ovat fiktiota mielenkiintoisempia, on elokuvallisesti anteeksiantamatonta olla niitä hyödyntämättä.