The Hottie & The Nottie kotikatsomo

Miljonääriperijätär ja seurapiirijulkkis Paris Hiltonin liikkeistä uutisoidaan innokkaasti myös meillä Suomessa, ja pyörähtipä neito huhtikuussa jopa rakkaan pääkaupunkimme yöelämässä. Helsingin Sanomien uutisoitua vuoden ehdottomasta merkkitapauksesta vihastuneimmat lukijat uhkasivat lopettaa lehden tilauksen.

Ankarimmankin tuomitsijan on silti myönnettävä, että 27-vuotiaan liikenaisen elämään mahtuu jos jonkinlaista viritelmää, aina internetissä levinneestä 1 Night in Paris -seksivideosta ja Leidit Landella -sarjasta erinäisiin pikkurooleihin valkokankaalla sekä televisiossa. Yrityksen puutteesta Hiltonia ei ainakaan voi syyttää.

Tom Putnamin ohjaama, Yhdysvaltojen ensi-illassa flopannut The Hottie & the Nottie on väkisin väännetty romanttinen komedia, jonka ainoana myyntivalttina on nähtävästi luotettu Paris Hiltonin nimeen. Visuaaliselta ilmeeltään raina muistuttaa enemmän tv-sarjaa kuin valkokangaselokuvaa, mutta se on tekijöiden synneistä pienin. Huumori on kökköä ja kreiseimmilläänkin melko pliisua.

Käsikirjoituksesta vastaa muutaman jakson suosittua Dawson's Creek -sarjaa näpytellyt Heidi Ferrer. Juoni on yksinkertainen. Luuseripoika (Joel Moore) tapaa pitkän tauon jälkeen lapsuutensa suuren rakkauden, Cristabelin (Paris Hilton). Parisuhde Cristabelin kanssa täydellistäisi Joelin surkean elämän, ellei Cristabelin paras kaveri June (Christine Lakin) heittelisi kapuloita rattaisiin. Tosiystävän elkein Cristabel on näet päättänyt osoittaa Joelille suosiotaan vasta, kun Junellekin löytyy mies.

Vitsi on siinä, että Cristabel on kaunis, kun taas June on todella ruma. Junea näyttelevä Christine Lakin ei tietenkään oikeasti ole mikään rumilus, joten maskeeraajilla on riittänyt hommia. Leffan ikimuistoisimmat hetket revitäänkin zombien näköisen Junen ulkonäön vastenmielisyyksistä. Lopussa hirviöstä kuoriutuu tietysti melkoinen kaunotar, joka pääsee vihdoin nauttimaan ihmisarvoisesta elämästä itsensä tosirakkaudelle säästäneenä.

Toisessa naispääosassa keimaileva Paris Hilton tyytyy olemaan jäässä, minkä voi toki halutessaan tulkita roolin vaatimukseksi. Jos unohdamme kriittisempien katsojien peräänkuuluttamat näyttelijäntaidot, ja keskitymme hieman karkeasti ilmaistuna puhtaasti olennaiseen, syvän pettymyksen tunne täyttää mielen aistikkaimmatkin sopukat. Neiti Hiltonin sex appeal on nimittäin järisyttävyydessään samaa luokkaa kuin kuolleen kalan.

Loputkin roolisuoritukset ikävystyttävät. Joel Moore laahustaa miespääosan läpi rasittavan teennäisessä hörhötulkinnassaan, eikä Adam Kulbershin ilmeily kiinnostaisi kiviäkään. Christine Lakinin suorituksen ytimessä taas hämmentää täysin linjaton fiilispohjalta vetäminen. Sivuroolissa nähtävä Greg Wilson kirvoittaa sentään pienet naurut maailman ankeimpana Jack Black -kopiona.

Käsikirjoitusta ahkerasti hiomalla ja näyttelijävalintoja sekä -ohjausta korjaamalla tästä olisi voinut saada ihan kelvollisen hupailun. Nyt kaikesta paistaa läpi hätäinen ja välinpitämätön asenne. Ei välttämättä huonoin näkemäni elokuva, saapahan vaan kehnommankin Chevy Chase -elokuvan tuntumaan mielekkäältä ajanvietteeltä.