Orpopoika Artusta koulitaan kuningasta komediallisessa lastenpiirretyssä
Kuningas Arthurista kertovista legendoista innoituksensa saaneen Miekka kivessä -animaation punaisena lankana on lastenfilmeille tyypilliseen tapaan jonkinmoinen kasvutarina, jossa orpopoika Artusta leivotaan Englannin tulevaa kuningasta hupaisia taikakeinoja kaihtamatta. Kaltoin kohdeltu veijari kun saa isälliseksi mentorikseen itsensä taikuri Merlinin, joka opettaa pojalle elämän totuuksia eläinten silmin katsottuna.
Hiukka löysästä rakenteesta kärsivän, sketsimäisistä kohtauksista kootun piirroskomedian hauskimpia ja muistettavimpia hetkiä on Merlin-velhon ja Aku Ankastakin tutun rempseän noita-akan Matami Mimmin käymä valtataistelu. Varsin vapaalla kädellä myyttisen sankarikuninkaan poikavuosia on siis Disneyn studioilla kuvitettu, ja herkullisemmat – tai katsantokannasta riippuen ärsyttävämmät – sivuhahmot tuppaavat varastamaan show’n vaisuksi jäävän päähenkilön nenän edestä.
Vuonna 1963 valmistunut ja Suomessa teatteriensi-iltansa saman vuosikymmenen puolivälissä saanut Miekka kivessä kuuluu niihin Disney-elokuviin, jotka eivät sen paremmin ensi-iltansa aikaan kuin myöhemminkään ole suurta huomiota tai sanottavampia kehuja keränneet. Kaikkiaankaan 1960-luku ei ollut Disneyn animaatioiden huippuaikaa ja yhtiön piirroselokuvien taso vaihteli tuolloin kovasti.
Ajan Disney-piirretyistä voisi nippa nappa nostaa tuotantoyhtiönsä legendaaristen klassikkojen joukkoon 101 Dalmatialaista (1961) ja Viidakkokirjan (1967). Näiden välissä valmistunut Miekka kivessä ei ole missään nimessä täysin kelvoton lastenelokuva. Kovin mitäänsanomattomaksi ja sujuvasti unohdettavaksi välityöksi se kuitenkin väistämättä jää sekä latteahkon animointinsa että aika yhdentekevän tarinansa puolesta, vaikka dvd-juhlajulkaisun voimin nyt tätäkin huonommin tunnettua ja vähemmän rakastettua ”muka-klassikkoa” koetetaan taas uudelle katsojapolvelle myydä.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,3 / 4 henkilöä
Seuraava:
Lakeview Terrace
Intensiivinen, hiljalleen vauhtia keräävä teos on yhtä lailla parisuhdedraama kuin jännittävä laatutrillerikin.
Edellinen: Yes Man
Yes Man ryöstöviljelee laskelmoidusti Jim Carreyn tähtikuvaa ja uraa koomikkona.