Yksi kaikkien ja kaikki yskien
Kaikki mikä on ollut vikana Disneyn viimeaikaisissa tuotoksissa, tiivistyy tähän turhanpäiväiseen tekeleeseen, jossa Aku, Mikki ja Hessu seikkailevat muskettisotureina halpahintaisessa kierrätyksessä. Disneyn liukuhihnatuotannon kaavana tuntuu olevan tuttu tarina, tutut hahmot ja tuttuakin tutumpi musiikki. Edellisen lauseen tuttu-sanan voi helposti korvata sanalla huttu. Sen verran alaviisto on tuotannon taso, että se viettää vääjäämättä viemäriin asti. Teknisesti nämä videolevitykseen tulevat Disney-piirretyt ovat epätasaisia. Hetkittäin hahmot ja taustat toimivat kohtalaisesti, mutta seuraava kohtaus voi olla jo kuin mistä tahansa made-in-äläkysy-maan halpisvideosta.
Aku, Mikki ja Hessu työskentelevät toheloina talonmiehinä muskettisoturien kasarmeilla. Ilkeänä kapteenina toimii Musta-Pekka, joka suunnittelee kaappaavansa prinsessa Minnin ja julistavansa itsensä kuninkaaksi. Kun Minni vaatii muskettisotureita henkivartijoikseen, Musta-Pekka antaa hänelle tunarikolmikon suojaksi. Päässään alkuperäisten muskettisotureiden hänelle natiaisena lahjoittama sulkahattu Mikki johdattaa kolmikon hieman yli tunnin mittaiseen surkean sekavaan seikkailuun.
Kolmen muskettisoturin tarinaa rytmittämään on otettu klassisia sävellyksiä vanhaan kunnon Silly Simphonies -tyyliin. Tuloksena on kuitenkin mitä latteinta tulkintaa esimerkiksi Tsaikovskin, Bizen ja Straussin sävelmistä, disneymäisiä jollotuksia näennäisen hauskoin sanoin. Kokonaisuutta raskauttavat myös nykyään lastenelokuvissa niin yleiset aikuisille suunnatut viittaukset ja gagit, joita on tupattu mukaan nähtävästikin siksi, että vanhemmat jaksaisivat edes jotenkin näitä videoita katsoa lastensa kanssa. Eipä tuo taida tällä kertaa auttaa paljoakaan. Suomenkielinen toteutus on sekin jäänyt rutiinidubbauksen tasolle. Loppukohtauksessa kuulee selvästi, ettei kaikkia lauluosuuksia ole jaksettu edes kääntää niiden vaativuuden vuoksi. Vain muutama hauska kommentti ja slapstick-hetki eivät riitä pelastamaan tuotosta täydelliseltä unohdukselta.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta