Dokumentti merimatkasta on matka myös katsojalleen
Merten filosofi lupaa nimenä paljon ja äkkiseltään jopa liikaa. Mahtipontisesti nimetty dokumentti herättää ensireaktiona ajatuksia mukasyvällisten mietelauseiden ja suorastaan coelhomaisten banaliteettien vaaroista. Myös luonnehdinta dokumentista herättää epäilyksiä: Sven Yrvind, 80, on purjehtija, veneenrakentaja ja kirjailija, jonka pitkä ja fyysisesti raskas purjehdusmatka Irlannista Uuteen-Seelantiin on toimivinaan allegoriana myös hänen sisäiselle matkalleen.
Kun dokumenttia alkaa näin pensein mielin katsoa, käy hyvin pian selväksi, että huoli latteudesta on ollut turha ja dokumentti ehdottomasti katsomisen arvoinen. Se kertoo pääosin Ruotsin kenties tunnetuimman purjehtijan viimeisimmästä suuresta projektista. Hanke tuntuu hänen läheistensä mielestä suuruuden- ja pienuudenhulluudessaan järjettömältä. Yrvind rakentaa vanhoilla päivillään metrin levyisen eli äärimmäisen pienen purjeveneen, jolla hän aikoo matkustaa Irlannista Uuteen-Seelantiin ja todistaa, että pienet veneet ovat yhtä turvallisia kuin suuret paatit.
Merten filosofi kertoo paitsi tuosta matkasta, myös kertaa tämän erikoisen hahmon henkilöhistoriaa. Dokumentti osoittaa, että Yrvind on tullut tunnetuksi nimenomaan itse suunnittelemistaan ja rakentamistaan pienistä ja erikoisista veneistä. Niillä hän on purjehtinut yksin pitkiä matkoja merten yli, joten kokemusta piisaa.
Yrvindin läheiset ovat ennen kaikkea huolissaan siitä, kuinka ikääntyneen merikarhun terveys kestää ennätyksellisen pienellä veneellä taitettavan ja kuukausia kestävän matkan. Jokainen jännittää myös pahinta vaihtoehtoa eli sitä, selviääkö hän hengissä.
Katsaukset menneisyyteen osoittavat, kuinka Yrvind halusi jo lapsena tulla huomatuksi ja kuuluisaksi. Dokumentissa kerrataan, kuinka hän sai nuoruutensa Tukholmassa näkyvyyttä erilaisilla eksentrisillä tempauksillaan. Huomion herättäminen ei liene kuitenkaan ollut itseisarvoista, vaan päähenkilön luonteesta näyttää kumpuavan aito omaperäisyys ja omapäisyys, luontainen tarve tehdä asiat omalla tyylillä muiden epäilyistä ja naureskeluista piittaamatta.
Sven Yrvindin arvoitukselliseen hahmoon tutustumalla myös dokumentin nimestä alkaa hahmottua tasoja. On mahdollista tulla harhaanjohdetuksi, mikäli odottaa kohtaavansa dokumentissa sen enempää teoreettista kuin käytännön filosofiaa. Satunnaista Jean-Jacques Rousseaun ajatuksen sivuamista ja mittavan kirjakokoelman esittelyä enempää filosofiaa ei akateemiselta kannalta käsitellä, ja toisaalta nimestä lienee helppoa hyvinkin nopeasti ymmärtää, että kyseessä on jokapäiväinen pohdiskelu ja suhtautuminen elämään.
Yrvindin tapauksessa filosofian käsite on ennen kaikkea ilmeisen laajasti lukeneen ihmisen havukka-ahomaiseen stereotypiaan istuvaa ajattelua. Hänen tapauksessaan hahmo on todellinen ja korpi on vaihtunut mereksi.
Tulkitsen dokumentin nimen vihjaavan moniin merkityksiin, sillä se viittaa myös vahvasti Yrvindin filosofiaan toimiensa taustalla, ideologiaan tehdä asiat ja elää elämäänsä omalla tyylillään. Hän viihtyy kuukausikaupalla erakkona keskellä merta ahtaissa purjeveneissään kirjoja lukien ja vaikuttaa olevansa silloin onnensa kukkuloilla. Samalla tämä elämäntapa näyttäytyy henkilökohtaisena kannanottona planeetan tuhoamista ja ihmisen suuruudenhulluutta vastaan.
Dokumentin rytmi on myös elokuvataiteellisesti vetävä. Musiikilla on olennainen osansa kertoa tarinaa, ja Yrvindin hahmo ei tunnu välillä lainkaan todelliselta, vaan kaikessa erikoisuudessaan esimerkiksi Jim Jarmuschin elokuvien tapaan unenomaiselta. Hänen kaltaisensa hahmo lienee tosin hankalammin kuviteltavissa fiktiiviseen elokuvaan.
Yhtä kaikki, Sven Yrvindin läheiset eivät suhtaudu päähenkilöön sokean kritiikittömästi. Hän on kaikessa rakastettavuudessaan myös ilmeisen hankala, poleeminen ja itsepäinen ihminen, jonka päätä ei käännetä, mikäli mieleen on juolahtanut esimerkiksi uhkarohkealta tuntuvan merimatkan toteuttaminen pienellä veneellä.
Seuraava:
Sissy
Ulkoisesti lupaava australialainen kauhuelokuva on tylsä ja tyhjänpäiväinen kuin henkilöhahmonsa.
Edellinen: Timber the Treasure Dog
Kokoperheen seikkailuhenkinen aarrejahti toimii komeissa maisemissa, vaikka elokuvalliset ansiot jäävätkin matkan varrelle.