Jonesin perhe kotikatsomo

Derrick Borten esikoisohjaus Jonesin perhe (2009) alkaa lupaavasti. Isä, äiti ja teini-iän ylittäneet tytär ja poika lipuvat autollaan hyvätuloisten asuinalueelle ja katselevat hyväksyvästi ympärilleen. Perheen uusi talo on valmiiksi kalustettu, joten tarmokkaat Jonesit voivat aloittaa naapurustoon tutustumisen heti matkalaukkunsa purettuaan. Jonesien verkostoituessa katsoja pohtii, millainen luuranko perheen kaapissa lymyilee. Rikollisuutta? Mielenterveysongelmia? Insestiä? Rahaa ja tavaraa Joneseilla ainakin tuntuu riittävän.

Liian pian käy ilmi, että Kate (Demi Moore) ja Steve (David Duchovny) eivät ole oikeasti naimisissa, eivätkä Jenn (Amber Heard) ja Mick (Ben Hollingsworth) ole oikeasti heidän lapsiaan. Jonesit leikkivät perhettä työkseen. Heidän tehtävänsä on piilomarkkinoida erilaisia tuotteita ja palveluja herättämällä ihailua ja kateutta ympäristössään. Kunnianhimoinen Kate on alan konkari, skeptisempi Steve vasta-alkaja. Lauren Huttonin esittämä pomo kannustaa tekoperheen provisiopalkattuja jäseniä keskinäiseen kilpailuun.

Jos taantuma on innoittanut amerikkalaisia elokuvantekijöitä kulutuskriittisten aiheiden pariin, siitä antaisi mielellään kiitosta. Jonesin perhe on kuitenkin harvinaisen hampaaton satiiri, jonka iva ei ulotu pintaa syvemmälle. Ehkä tästä tietoisina Borte ja elokuvan toinen käsikirjoittaja Randy T. Dinzler yrittävät kosiskella katsojia parittamalla Katen ja Steven.

Valitettavasti yksi-ilmeiset Demi Moore ja David Duchovny eivät saa puserrettua välilleen minkäänlaista tunnetta, joten suhteen tulevaisuus tuntuu katsojasta yhtä yhdentekevältä kuin elokuvan nukkemaisten henkilöhahmojen kohtalo muutenkin. Perheen valetyttären romanssi keski-ikäisen ukkomiehen kanssa on niin ikään täysin epäkiinnostava.

Yhden idean elokuvat ovat harvoin onnistuneita, eikä Jonesin perhe tee poikkeusta. Ehkä piilomarkkinoinnista ei yksinkertaisesti ole pitkän fiktion aiheeksi. Tv-sarjan pilottijaksona elokuvan alkupuoli olisi saattanut toimiakin.