Honor Among Thieves kotikatsomo

Sisällissodassa haavoittunut veteraani Jim Bain (Thom Hallum) palaa kotikonnuilleen Teksasiin ja saa huomata joutuvansa uusiin ruudinkatkuisiin kamppailuihin, joissa on panoksena hänen henkensä ja kulta.

Mikäpä olisi parempi kuvaamaan perinteikkään miehen herooisia vaiheita kuin vanhankoulun sabluunaan tehty länkkäri. Lajityyppi on sille kuin nakutettu ankaran ja julman rajaseudun valottamisineen, kostoteemoineen ja pikkumaisesta ahneudesta rankaisemisineen. Luonnollisesti myös vahvat naiset ovat päässeet esille, mutta Länsi – fiktiivinen ja oikea – oli maskuliinisten miesten keitos ja he sitä pääasiassa ovat särpineet. Hurmejuomaa, kanssa korppien, kojoottien…

Honor Among Thieves on hivenen hämmentävä teos, koska se on äärimmäisen suoraviivainen, myös maskuliinisuuden kuvaamisessaan. Juoni on hyvin samaistuttava Eastwoodinsa ja Waynensä vähänkin tunteville, kun rouheissa western-tunnelmissa liikutaan. On kuitenkin merkille pantava, miten pökkelömäisesti kuvaus ja tarina etenevät. Välillä katsoja alkaa epäillä, onko kyseessä jonkinlainen sisäpiirin vitsiksi tarkoitettu piilofarssi. Homma jyrää eteenpäin kuin tukkijuna viivasuoraa rataa, ja tapahtumaketju on keskenään irrallinen sarja kohtauksia.

Henkilöhahmot luovat pelottavan geneerisen keitoksen heräämättä kuitenkaan kunnolla eloon. Quentin Tarantino on omissa lännenkuvauksissaan toteuttanut samaa dialogipohjaista jähmeyttä paljon paremmin. Huumorikin loistaa poissaolollaan, joten elokuvasta tuskin saadaan edes Sodankylän festivaalille aamuyön camp-klassikkoa.

Honor Among Thieves ei ole yksiselitteisesti edes kunnolla huono, koska se tarjoaa ainekset ja fasadin länkkäriromantiikalle kaikessa karheudessaan. Se vain jää raakileeksi ja onttoudessaan toivottavasti antaa käsikirjoittajille vihjeitä rakkaidensa tappamisessa eli kirjoittamisensa rankassa arvioinnissa ja editoinnissa. Missään rakkaudessa ei voi sanoa, että kyseessä olisi muuta kuin alekorin helmi kokeilunhaluiselle. Jääkö meille edes Meksiko?