Rahalla saa vaikka oman elokuvan
Gun on räppäri Curtis ’50 Cent’ Jacksonin käsikirjoittama ja tuottama, ja se lienee ainoa syy, miksi tämä toimintaelokuvan irvikuva on tehty. Muidenkin räppäreiden innoittajana toiminut Scarface on sapluuna alelaarielokuvalle, jota edes 80 minuutin kesto ei pelasta.
50 Cent on Rich, asekauppias, joka haluaisi siirtyä isompiin kuvioihin. Val Kilmer näyttelee Richin vanhaa kamua Angelia, joka vapautuu vankilasta ja jonka harteilla on elokuvan heikko juoni. Gunin ainoa juonenkäänne tapahtuu vasta elokuvan loppupuolella. Sitä ennen, ja sen jälkeen, elokuva koostuu lähinnä todella tönköistä ammuskelukohtauksista, Richin pullistelusta sekä muutamasta seksikohtauksesta. Sivuosassa piipahtaa Danny Trejo, joka tekee tämänkaltaisia esiintymisiä jo liukuhihnavauhtia – vuonna 2010 hän esiintyi melkein 20 elokuvassa.
50 Centin käsitys juonesta on omaa luokkaansa, mutta ei tätä kannata katsoa edes läpällä kännissä, sillä elokuvan huumoriarvokin on nollassa. Käsikirjoitukseen on tungettu kliseet aina ”I’m too old for this” -repliikistä ja reviireistä tappelevista poliiseista lähtien. Edes aseita ihannoivasta asenteesta ei saada irti mitään. Kunnon överiksi vedetty moraaliton eksploitaatio olisi saattanut pelastaa paljon, mutta nyt koko homma on vain innotonta ja vasemmalla kädellä kyhättyä hahmotelmaa toimintaelokuvasta.
Seuraava:
Bad Day to Go Fishing
Suomalainen voimamies Jouko Ahola tähdittää visuaalisesti mehevää uruguaylaiselokuvaa.
Edellinen: Blue Valentine
Tekijöidensä täydellisesti sisäistämä indie-elokuva toi Michelle Williamsille ansaitun Oscar-ehdokkuuden.