Foxy Brown kotikatsomo

1970-luvun alussa tuli Shaft, joka antoi kolmessa elokuvassa kyytiä valkoisille ja mustille rikollisille. Mustaihoisesta Shaftista tuli käsite ja tavaramerkki ja Isaac Hayesin säveltämä tunnusmusiikki voitti Oscarinkin. Olikin varsin luonnollista, että tällaista hittituotetta haluttiin jatkaa tuotantoyhtiö MGM:n toimesta. Syntyi Shaftin naispuolinen vastine, jumalainen Foxy Brown, joka vaihtoi seksikkäitä vaatteitaan jokaiseen kohtaukseen.

Nyt dvd-julkistamisensa saaneen Foxy Brownin (1974) pääasia ei ole sen mutkaton ja hassu juoni, eivät sen naurettavasti toteutetut tappelukohtaukset tai pääosanesittäjä Pam Grierin ainakin vielä tuolloin suhteellisen vaatimattomat näyttelijälahjat. Foxy Brownin suuri ansio onkin siinä, että se ylipäätään tehtiin, lopputuloksesta viis. Kun valkoisella väestöllä oli "Likainen Harry" Callahan ja "Police Woman" Angie Dickinson, mustille räätälöitiin Shaft ja Foxy Brown. Tältä kuitenkin näytti vain paperilla. Kaikki neljä mättivät turpaan tarpeen tullen kaikenvärisiä rikollisia.

Foxy Brownin huumepoliisipoikaystävä (Taisteluplaneetta Galacticasta tuttu Terry Carter) palaa takaisin elävien kirjoihin kasvoleikkausten jälkeen, mutta hänet tapetaan valkoisten huumekauppiaiden toimesta. Tyttöystävä Foxy päättää kostaa ja viis välittää mm. raiskauksestaan, heroiinipiikeistään tai muista esteistä, joiden kohteeksi hän joutuu. Uhkeat muotonsa säilyttäen ja niitä toisinaan kamerallekin näyttäen Foxy kostaa ja tulee samalla paljastaneeksi koko oikeusjärjestelmän mädännäisyyden lahjottuine tuomareineen ja poliiseineen.

On kuvaavaa, että ohjaaja Quentin Tarantino innostui aikoinaan Foxy Brownista niin paljon, että antoi vuonna 1997 uuden elokuvansa pääosan paljolti jo unohdetulle Grierille ja nimesi vielä koko filminkin tämän tähtiroolin mukaan Jackie Browniksi. On helppo ymmärtää miksi. Foxy Brown oli aikoinaan täynnä seksiä ja sykkivää naisenergiaa, todellinen camp.