"Liekehtivän tornin" uusintapainos

Nuorta Teräsmiestä aikoinaan televisiossa esittänyt pökkelönäyttelijä Dean Cain on saatu mukaan tähän kammottavaan tekeleeseen, jossa silokasvoinen teollisuusvaras joutuu keskelle tulipaloa palavassa pilvenpiirtäjässä. Oikeaa tulta ei Firetrapissa kuitenkaan ole nimeksikään, kömpelöt tietokone-efektit pitävät siitä huolen. Miksi tällaisia ylipäätään julkaistaan Euroopassa?

Firetrapin heikoin lenkki on pääosanesittäjä Cain, jonka esittämä Max Hooper on itse hyvyyden perikuva, lastaan ja vaimoaan syvästi rakastava pehmoisä, joka jostain kumman kohtalon oikusta on istunut vankilassakin. Elokuva ei avaa mitenkään tätä perustavaa laatua olevaa ristiriitaa käsikirjoituksen ja realismin välillä. Cainin faneille miehen rooli on taatusti mannaa, mutta kun miehen näyttelijänlahjat ja kasvonilmeet ovat valikoimaltaan jotensakin vaatimattomia, tuloksena on varsinainen pannukakku. Firetrapin vaatimattoman show’n varastaakin Kauniista ja rohkeista tuttu saippuaoopperaveteraani Jim Storm pilvenpiirtäjänsä tulelle hitaasti mutta varmasti menettävänä teollisuuspohattana. Stormin näytteleminen perustuu paljolti omien lähikasvokuviensa käyttöön tilanteen tehostajana ja niitä saamme tässäkin yllin kyllin. Ei kuitenkaan pitäisi, kun kyseessä on illan pitkä elokuva!

On ymmärrettävää, että tällaisella näyttelijäkaartilla ei saada varmistettua ison budjetin jännityselokuvaa. Firetrapkin tekee sen, minkä voi huonoista lähtökohdistaan käsin. Lopputuloksena on silti onneton katastrofielokuva, joka on rakennettu Cainin oletetun tähtikarisman ympärille.

*
Arvostelukäytännöt