Final Portrait kotikatsomo

Paremmin näyttelijänä tunnettu Stanley Tucci osoittaa uudella elokuvallaan olevansa enemmän kuin kelvollinen ohjaaja. Final Portrait on järjestyksessään Tuccin viides ohjaustyö ja ensimmäinen kymmeneen vuoteen. Elokuva osoittautuu todelliseksi indiehelmeksi, mikä saa janoamaan lisää näkemyksellisiä ohjaustöitä Tuccilta.

Final Portrait perustuu James Lordin muistelmaan A Giacometti Portrait, joka kertoo sveitsiläisestä kuvataiteilija Alberto Giacomettista. Lord (jota elokuvassa karismaattisesti ja osaavasti näyttelee Armie Hammer) oli amerikkalainen kirjailija ja taiteen intohimoinen ystävä.

Pariisissa vieraillessaan Giacometti (aina yhtä loistava Geoffrey Rush) pyytää Lordia uuden muotokuvansa malliksi. Päivät venyvät viikoiksi ja Lord pääsee tarkastelemaan lähietäisyydeltä yhden maailman kuuluisimman kuvataiteilijan työtä ja kamppailua oman taiteilijuutensa kanssa.

Yllättäen elokuva jäi melko vähälle huomiolle, vaikka muutamilla elokuvafestivaaleilla se nähtiinkin. Vaikka Final Portrait keskittyy ainoastaan yhteen lyhyeen aikakauteen merkittävän taiteilijan elämän loppupuolella, se onnistuu avaamaan henkilöhahmonsa persoonaa enemmän ja vaikuttavammin kuin useat kyhäelmät, joissa yritetään näyttää valtaosa henkilön elämästä.

Tästä täytyy kiittää vahvaa lähdemateriaalia, joka lienee yksityiskohtainen ja tarkka kertomus Giacomettin ja Lordin yhteisistä hetkistä. Se piirtää elävän kuvan taiteilijan sen hetkisestä persoonasta, mikä on ollut Tuccille ja työryhmälle ehtymätön voimavara. Elokuva ei kelaa sveitsiläistaiteilijan elämää, vaan istuttaa katsojan samaan kahvipöytään tai studioon tämän kanssa.

Asiaa auttaa tietysti se, että Rush tekee jälleen ilmiömäisen roolityön saaden kovalla ammattitaidollaan työnsä näyttämään niin kovin helpolta. Rush pääsee roolissaan herkuttelemaan, mutta viimeistään Call Me by Your Namessa taitonsa osoittanut Hammer ei jää kakkoseksi. Lord on nuori ja innokas kirjailijanalku, joka kokee ystävyytensä Giacomettin kanssa ainutlaatuiseksi. Kuten se olikin.