Vahvan naisen muotokuva

Vuonna 2018 julkaistu Colette on elämäkertaelokuva ranskalaisesta naiskirjailija Sidonie Gabrielle-Colettesta. 1800-luvun lopun Ranskaan ja erityisesti Pariisin taitelijapiireihin sijoittuvassa elokuvassa nimiroolia esittää Keira Knightley.

ColetteTodellisiin hahmoihin ja tapahtumiin perustuvan elokuvan tarina alkaa Ranskan maaseudulta, jossa nuori Gabrielle on rakastunut palavasti Willyyn, pariisilaiseen kirjailijaan ja tunnettuun naistenmieheen. Kihlapari muuttaa Willyn luokse kaupungin sykkeeseen ja nopeasti Gabriellelle valkenee, että pariisilaisessa taitelijaelämässä naisen rooli on tiukasti määritelty eikä avioliiton arki vastaa romanttisia haavekuvia. Gabrielle, joka seurapiireissä ottaa itselleen nimen Colette, kuitenkin päättää olla alistumatta hänelle tarjottuihin rooleihin. Colette alkaa elää itsenäisen naisen elämää, niin paljon kuin se 1800-luvun yhteiskunnassa on mahdollista.

Ulkoisilta puitteiltaan Colette on taidokas epookki-elokuva. Osaavat näyttelijät ja todenmukainen lavastus luovat uskottavasti esiin yli sadan vuoden takaisen maailman, jossa sukupuolten väliset roolit ja asemat ovat vahvasti ympäristönsä sanelemia. Elokuvassa on vahva feministinen ja sukupuolirooleja tutkiva sävy, ja ajoittain ohjaaja Wash Westmoreland jopa alleviivaa tätä ahtauden sanomaa. Näin esimerkiksi alkupuolen kohtauksessa, jossa Colette yrittää pukea ylleen miehensä hänelle ostamaa kiristävää korsettia.

ColetteColetten kuvasto tukeutuu dikotomioihin, vastinpareihin. Elokuvassa niitä ovat kaupunki vastaan maaseutu, eliitti vs. kansa, nainen vs. mies. Miehet saavat olla uskottomia, koska se kuuluu heidän ”heikompaan luontoonsa” ja naisten tulisi tätä ymmärtää. Elokuvan miespäähenkilö Willyn rooliksi jää toimia tämän aikakautensa seksismin ja moraalisen tekopyhyyden henkilökuvana.

Dominic Westin Willy on sekä tarinan konna, että myös rapistuva ja vaimonsa huolenpitoa tarvitse miehen-reppana. Siinä missä Willy tukeutuu fantasioihin omasta erinomaisuudestaan, Knightleyn esittämä Colette pystyy aidosti kasvamaan ihmisenä ja lopulta emansipoitumaa miehensä vallasta. Westmorelandin näkökulma elokuvassa on vahvasti naisten puolella ja Colette on sekä tarinan sankari että selviytyjä.

ColetteMielenkiintoisista teemoista ja taitavista näyttelijöistä huolimatta Colette jättää elokuvana kylmäksi. Se ei tarjoa mitään erityisen tuoretta sanottavaa historiallisesta seksismistä tai 1800-luvun taitelijaelämän pinnallisuudesta. Juoni kulkee sujuvasti eteenpäin Westmorelandin ohjauksessa, mutta tarinan alussa luotu jännite ei juurikaan kasva elokuvan mittaan. Itse asiassa olin yllättynyt siitä, kuinka pitkään Colette jaksaa elokuvassa katsella nahjusmaisen miehensä egotrippailua. Jollain tasolla elokuvassa kenties vihjataan, että pariskunta kuitenkin saattoi tarvita toinen toisiaan, vaikka hyvin selväksi käy, että todellinen taiteellinen ääni on peräisin Gabriellen, ei hänen miehensä kynästä. Kokonaisuutena Colette on sujuva, mutta ei toiseen katselukertaan innostava elämäkertaelokuva.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 3 henkilöä