Aikakone kotikatsomo

Aikamatkustaminen kuuluu tieteisfiktion kaanonin peruselementteihin. Brittikirjailija H.G. Wells kirjoitti lajityypin kenties tunnetuimman perusteoksen Aikakone jo vuonna 1895. Hänen romaaniaan sävytti vahva filosofinen tutkiskelu yhteiskunnan valtarakenteista, millä kirjailija peilasi omaan näkemystään englantilaiseen sääty-yhteiskuntaan liittyneistä keskusteluista ja asenteista. Wellsin romaani on filmattu aiemminkin, asialla on ollut esimerkiksi romaanin kantaville teemoille paljon uskollisempi George Palin vuonna 1960.

Tuoreimmassa versiossa ohjaajan puikkoihin on asettunut tieteiskirjailijan pojanpojanpoika Simon Wells, jonka aikaansaannos tekee kaikkea muuta kuin kunniaa alkuperäisteokselle. Tarina on paloiteltu Viiltäjä-Jackin ottein kaikesta ajattelemisen arvoisesta, kun elokuva muistuttaa korkeintaan tietokonepelien tasohyppelyä. Jäljelle on jäänyt vain toiminnasta ja tehosteista sekoitettu yhdentekevä sekametelisoppa, jonka yhteiskunnallinen kommentointi ei riitä täyttämään edes teelusikallista.

Guy Pearcen näyttelemä keksijäpelle kammioittaa itseään aikamatkailuun liittyvän problematiikan parissa ja lopulta henkilökohtainen tragedia suistaa hänet satojen tuhansien vuosien päähän tulevaisuuteen. Siellä hän törmää muinaisesta tuhosta uudelleensyntyneeseen maailmaan, joka aluksi vaikuttaa paratiisinomaiselta mutta jolla on synkkiä, kaukaisen menneisyyden virheistä kumpuavia salaisuuksia. Ja kuinka ollakaan hajamielisestä keksijästä kehkeytyy tulevaisuuden toimintasankari, kun hän pelastaa sympaattiset ja rauhantahtoiset eloit julmien morlokien hirmuvallasta.

Puolitoistatuntisen katsoo melkoisen pöllämystyneenä siitä, miten hieno tarina hukataan jonnekin aika-avaruuteen jo ihan kiinnostavan alun jälkeen. Viimeisetkin filosofiset rippeet jäävät säälittä vyöryvien efektien alle. Ajan syyn ja seurauksen kysymykset, näennäisyydet ja ristiriitaisuudet unohtuvat katsojalta, kun Aikakone paljastuu tyypilliseksi Hollywood-hötöksi, josta ei toista fantasia- tai tiede-elokuvaa toisesta erota. Elokuvan pääkysymys, "Entä jos?", kääntyykin itseään vastaan ja vaihtuu kysymykseen: "Entä sitten?"