Woman on Top valkokangas

Tämä elokuva on suoranainen moraalinen vääryys. On käsittämätöntä, miten Woman on Topin kaltainen tekele on koskaan edes päätynyt toteutuksen asteelle. Vielä ahdistavampaa on ajatella sitä, että moinen rutjake tuodaan Suomeen asti. Kuulkaa nyt hyvät ihmiset! Kaikenlaista kakkaa sitä ihmisen pään pitää kestää, mutta ei sentään ihan mitä tahansa. Tästä elokuvasta saa kieltäytyä.

Espanjalaisesta Penélope Cruzista tehdään tällä elokuvalla tähteä oikein urakalla ja väkisin vääntäen. Onhan Pentsu ihan mellevä ilmestys töröhuulineen ja hiuspehkoineen, etenkin esitellessään laajaa niukkojen vaatteiden garderopiaan. Luulisi kuitenkin, että jos asiaa alleviivataan useammassa kuin joka toisessa kohtauksessa, alkaa elokuvan kohderyhmäänkin kuuluvaa jo vähän äklöttää.

Itse asiassa mietin elokuvassa kärvistellessäni, mikä filkan kohdeyleisö mahtanee olla. Tulin siihen tulokseen, että itse asiassa käsis (- if there ever was any?) olisi toiminut paremmin piirrettynä: se olisi suoraan ja rehellisesti ollut varhaisteinien "romanttinen komedia", kivoista kalajutuista kertova ja pikkuisen tuhmanoloinen soppa, jossa laihaa juonta tarvitaan noin promillen verran normaalielokuvan annoksesta. Ehkäpä animaattoreillakin on kuitenkin vielä ammattiylpeyttä sen verran jäljellä, etteivät he lähtisi vaivalla väkräämään näin köyhistä aineksista mitään.

Penelope esittää Isabella Oliveiraa, pienimmästäkin liikkeestä (vrt. moottoripyörä, tanssi, hissi) pahoinvoivaksi tulevaa tytteliä, joka jo nuorena omaksuu - jos elokuvan sanomaa on uskominen - naisen tärkeimmän avun: ruoanlaittotaidon. Hän on alun "hauskasti" sadunomaisessa esittelyjaksossa kunnianhimoinen kokeilija, joka kuitenkin unohtaa täysin itsensä ja taitonsa kohdatessaan unelmiensa prinssin, Toninhon (Murilo Benicio). Komealla kaverilla on kuitenkin myös machistinen puolensa, jota hänellä on tarve toteuttaa erityisesti olemalla ns. päällä, kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti. Ja kun Pentsu ei tähän suostu, vaan kammottavalla tavalla jatkaa Toninhon miehisyydenkuihduttamisprosessia ajamalla moottoripyörää ja viemällä tanssiessa, tilanteesta voi syntyä vain paha, paha konflikti. Isabella yllättää Toninhon - "tuon miehisen miehen, jolla on miehen tarpeet" - selättämästä naapurin tytsyä, ja pakenee siltä istumalta ystävänsä Monican (Harold Perrineau, Jr.) luo San Franciscoon.

Alku uudessa maassa on vaikeaa, mutta onneksi transu-Monica tukee ja kuuntelee. Hän onkin elokuvan ainoa järjellinen (ja samalla järjetön) hahmo. Isabella kokkailee vaikeuksien kautta omaan kokkishow’hun asti, tapailee tv-tuottajaansa ja miettii, ottaisiko macho-Toninhon takaisin vai ei. Toninhon rooli elokuvassa on laulaa lurauttaa siinä, missä Pentsun dekolteeta tsuumataan. Murilo loilottaa samaa brassikamaa kymmeneen kertaan. Vähemmästäkin alkaa päätä kivistää. Kyllä minä katson tv:stä kahvimainosta ja hytkyn sen rytmissä puolen minuutin ajan, mutta puolitoista tuntia samaa on jo liikaa kenelle tahansa.

Ohjaaja Fina Torres on hassannut mukaan tosijänskää "voodoota" halutessaan kuvata täysin käsittämättömiä uhrausmenoja merenjumala Yemanjalle. Ei siinä vielä mitään, mutta kun kaikki pyynnöt, toiveet ja kiroukset käyvät toteen, alkaa tahattoman huvittuneisuudenkin hymy jo hyytyä. Ö-luokan tv-saippuoiden yliluonnolliset koukutkin vaikuttavat ihan järkeenkäyviltä ja loogisilta verrattuna tämän elokuvan keitetyn-merikissan-silmä-ja-mustankukon-sulka-kohokkaisiin, jotka viskotaan kalojen ruoaksi. Kaikenlaista ryönää sitä mereen dumpataankin, ja vielä viihteen nimissä! Lupaan mennä Aurajoen rantaan uhraamaan Ahdille biohajoavan mehumukin, jos se estää Woman on Topin kaltaisten teelmien maahantuonnin tulevaisuudessa.