Viiru ja Pesonen – Pikkukepposia ja suurta ystävyyttä valkokangas

Suositusta ruotsalaisen Sven Nordkvistin luomasta lastenkirjasta ja sen hahmoista Viirusta ja Pesosesta on ehditty tehdä jo useita animaatioelokuvia. Nyt tulee ensi-iltaan saksalaista tuotantoa oleva Viiru ja Pesonen – Pikkukepposia ja suurta ystävyyttä (2014), josta esitetään sekä suomeksi että ruotsiksi puhutut versiot. Elokuva koostuu neljästä erillisestä Viiru ja Pesonen -tarinasta, joissa Viiru-kissa ja osa hassunkurisista hahmoista on animoitu. Suuri osa muista eläimistä ja ihmiset ovat aitoja ja live-näyteltyjä.

Tarina alkaa, kun orpo kissanpoika päätyy yksinäisen Ukko Pesosen (äänenä Jukka Voutilainen) hoiviin. Ukko nimeää kisun Viiruksi (äänenä Johanna Viksten). Heistä tulee nopeasti erottamattomat ystävykset, ja Viiru oppii pian puhumaankin. Pesosen maalaisidyllisellä tilalla asustaa myös muuta pikkuväkeä ja kanoja, naapurustossa pyörii tohelo metsästäjä Kosonen (äänenä Jarmo Koski) koirineen, sekä huoleton rouva Anttonen (äänenä Inkeri Wallenius). Jännitystä ja kohellusta elämään tuovat niin Viirun syntymäpäiväintoilu, Kososen korvia raastavaa meteliä pitävä kukko kuin lähistöllä luimivan ketun ei-niin-onnekas jahtaaminenkin.

Koska kyseessä ei ole yksi yhtenäinen tarina tai elokuvakäsikirjoitus, puuttuu elokuvasta varsinainen ehjä draamankaari. Sattumukset ja tapahtumat seuraavat hieman rytmittömästi toisiaan, ja näitä siivitetään muutamalla laulunumerolla. Slapstick-tyylistä kaatuilua, liukastelua ja törmäilyä nähdään vähän väliä, mutta tämän päivän muuhun lastenelokuvatarjontaan verrattuna silti melko maltillisin ottein.

Tarinan keskiössä on Pesosen ja Viirun keskinäinen toveruus, heidän hupaisa kekseliäisyytensä pulmallisissa tilanteissa ja kaikenlainen keppostelu. Ja millainen vanha ukkeli Pesonen onkaan: hän leipoo neuvokkaasti milloin synttäripannukakkukakkua Viirulle essu päällä, milloin ompelee katille suvereenisti housut. Tarinan hahmot ovat sympaattisia ja valloittavia, lavastus ja puvustus raikkaan värikkäitä. Miljöönä vehreä metsä ja Pesosen pittoreski maatila-asumus ovat juuri sopivan sadunomaisia ja täynnä pieniä, kiehtovia yksityiskohtia. Seikkailu on siinä, aivan käsillä.

Vaikka elokuva on sallittu perheen pienimmillekin, mukana ollutta nippa nappa 4-vuotiasta koekatsojaa hirvitti melkoisesti kohtaus, jossa Viirun on tarkoitus harhauttaa äreää sonnia. Myös yölliset ansaviritelmät ja ketun kyttäys olivat jännittävää seurattavaa. Muuten puolitoistatuntinen neljän tarinan yhtenäinen putki oli pienelle katsojalle hieman pitkä. Lieneekö syynä se, että ilman loppuun asti kohoavaa juonellista jännitettä ei elokuvassa ollut riittävää kiinnekohtaa pitämään kiinnostusta yllä. Aikuisen katsojan silmässä myös dubbaus tuntuu väkisinkin päälle liimatulta, vaikka ääninäyttelijät tekevätkin moitteetonta työtä. Etenkin Viirun äänenä toimiva Johanna Viksten on erinomaisen osuva ja ilmeikäs roolissaan. Hauska sukupuolirooleista vapaa seikka muuten, kun Viirun olemushan jättää muutenkin unisex-olemuksellaan hieman pureskeltavaa.

Elokuvan kolme laulukohtausta sen sijaan kirvoittivat innostusta. Ansiokasta on myös, että elokuva katselee maailmaansa kutakuinkin kohderyhmänsä tasolta. Vaikka Kosonen häärää metsästyspyssynsä kanssa ja on pistää kukkonsa pataan, on hän kuitenkin pohjimmiltaan hyväntahtoinen hölmö, joka ei onnistu posauttamaan pienintä tipuakaan. Kososen koira Jeppe aiheuttaa jahtihirmussaan Viirulle sydämentykytyksiä, mutta lopulta hekin alkavat ymmärtää toisiaan. Eikä sille ketullekaan taida pahasti käydä.