Vain pointti puuttuu

Amerikan presidenttiä ammutaan terrorismin vastaisen kokouksen alkumetreillä Espanjassa. Sekasorron keskellä alkaa ajojahti, johon osallistuvat niin Yhdysvaltain salaisen palvelun agentit kuin ainakin yksi paikallinen poliisi. Apuna häärii myös jokunen siviili, kuten yksi erityisen nohevaksi osoittautuva jokamiesturisti videokameroineen. Näistä varsin yksioikoisista aineksista kelataan aivan kirjaimellisesti kasaan toimintajännäri Vantage Point – askeleen edellä.

© Columbia PicturesElokuva käynnistyy lupaavasti ja nostattaa kiinnostusta ensimmäisen varttinsa aikana. Sen jälkeen tapahtumien toistuva eestaas kelaaminen ja attentaatin esittäminen eri henkilöiden näkökulmasta alkaa jo tuntua jankkaukselta. Periaatteessa toimiva mutta tässä tapauksessa näkemyksettömästi toteutettu idea alkaa puuduttaa pahan kerran. Juonta yritetään kuin väkisin vääntää mielenkiintoisemmaksi paljastamalla tapahtumien kulkua vihje kerrallaan, mutta loppujen lopuksi koko juttu onkin vain kasa useaan kertaan väänneltyä halpaa rautalankaa.

© Columbia PicturesVantage Pointin suurin heikkous löytyy sen täysin epäkiinnostavista henkilöhahmoista. Kehenkään, varsinkaan tarinan sankariksi nostettuun kovia kokeneeseen agentti Barnesiin (Dennis Quaid), ei saa juuri otetta. Muihin rooleihin palkattujen niminäyttelijöiden osaksi jää lähinnä vain laukoa banaaleja repliikkejä ja tepastella näytillä tohinan keskellä. Korneimmaksi hahmoksi nousee Forest Whitakerin esittämä musta kadunmies. Videokameransa kanssa heiluvasta pöljän oloisesta taviksesta tulee tilanteen niin pakottaessa sankarituristi, joka pelastaa paikallisen pikkutytön ja auttaa agentteja takaa-ajossa. Niinpä, mitenkä muutenkaan sitä amerikkalainen ulkomailla toimisi, kun oman maan etu sitä vaatii…

Puolitoistatuntiseksi elokuvaksi Vantage Point on hämmästyttävän pitkästyttävä. Toimintajännärinä se ei toimi, vaikka meuhkaavaa rutiinitoimintaa, vauhdikasta säntäilyä ja kamerakikkailua riittääkin. Jännitystä ja juonen jännitteitä jutusta on kuitenkin turha etsiä. Television toimintasarjoista on ammennettu tyhjää kumiseva maailma, jossa nopeat leikkaukset ja heiluvat käsivarakamerat ovat pääosissa.

Dramaattisten tapahtumien kuvaaminen näin pintakiiltoisesti ja asenteellisesti on harvinaisen vastenmielistä. Terrorismin ytimestä löytyy tällaisille elokuvantekijöille vain se helpoin tapa saada roistoja tarinaan. Näennäisen ajankohtaisesta verilöylystä tehdään halpa kulissi, jossa tyhjänpäiväiset hahmot kekkaloivat ympäriinsä rosvo-poliisileikissään. Hiton tylsää ja halpamaista.

*
Arvostelukäytännöt