Tyttäreni laulu valkokangas

Tyttäreni laulu on espanjalaisen Alauda Ruiz de Azúan palkittu esikoispitkä teos. Elokuvan keskiöön nousee Amaia, joka kipuilee esikoisen syntymän jälkeen valvottuja öitä, parisuhteen rakoilua ja työelämän paineita. Miehen matkustaessa työn takia Amaia kokee jäävänsä yksin ja muuttaa takaisin vanhempiensa luokse. Amaian äidin saatua sairaskohtauksen vanhempien ja lapsen rooleja neuvotellaan uusiksi.

Elokuvaa kannattelee pääroolia näyttelevän Laia Costan suoritus. Elokuva rakentuu Amaian kasvutarinana, jossa muuttuvat elämäntilanteet pakottavat hänet arvioimaan perhesuhteitaan, joissa on kaikissa omat kipukohtansa ja rakastettavat puolensa. Vaikeitakin tilanteita kannattelee elokuvan positiivinen sävy, joka lupaa, etteivät ihmissuhteet kaadu vaikeuksiin, vaan saavat uusia muotoja. Elokuvan espanjankielinen nimi – viisi suden poikasta – viittaakin siihen ihmissuhteiden ryppääseen, jossa Amaian elämä saa merkityksensä. Costan näyttelijäsuoritus ruumiillistaa tämän rehellisesti ja luonnollisesti kuvatun perhedynamiikan, sillä hänen ilmeikkyyteensä luo elokuvaan hienovaraista ja arkista tunteiden käsittelyä.

Ruiz de Azúa, joka on aiemmin ohjannut lyhytelokuvia ja mainoksia, asettaa draamansa osaksi espanjalaisen elokuvan pitkää sosiaalisen realismin perinnettä. 1950-luvulta alkanut, italialaisen neorealismin innoittama suuntaus on saanut vuosikymmenien varrella erilaisia ilmenemismuotoja. Yhtenäistä sille on pyrkimys tuoda esille arkista ja henkilökohtaista kokemusta osana espanjalaista yhteiskuntaa. Tyttäreni laulussa taustan muodostavat yhteiskunnan ja eri yhteisöjen asettamat paineet perheen, sosiaalisen elämän ja työelämän yhdistämiselle. Ruuhkavuosien yhteiskunnallisuutta ei kuitenkaan alleviivata, vaan elokuva pikemminkin tarjoaa katselmuksen yhden perheen elämään ilman sen suurempia selityksiä tai merkitysten alleviivaamista. Yhteiskunnallisuus jää katsojan tulkittavaksi, vaikka siitä olisikin voinut rakentaa hieman painavamman osan elokuvaa.

Elokuvasta voi tunnistaa myös piirteitä muista espanjalaisista elokuvista. Siinä missä Pedro Almodóvar on tunnettu melodraamallisista kuvauksistaan ihmisten tunteista, Tyttäreni laulu keskittyy yksityiskohtaiseen henkilöiden tunnemaailman kuvaamiseen. Dramaattisuuden sijasta Ruiz de Azúa panostaa hienovaraiseen tunnenäyttelyyn, jossa perheen jäsenten väliset pienet hymyt, silmien pyörittelyt ja merkitsevät katseet luovat intiimiä kertomustaan.

Puolestaan Fernando León de Aranoan elokuvista tutut paikallisten tarinoiden teemat näkyvät myös Tyttäreni laulussa. Espanjan pienet paikkakunnat kuvataan usein paikkoina, joihin niiden asukkaiden kohtalot kietoutuvat, vaikka haluja olisi suurempiinkin kuvioihin ja unelmiin. Samalla tavalla Amaia on lähtenyt pienestä kylästään Madridiin, mutta palaa takaisin kotiin tarvitessaan turvaverkkoa ja itsensä uudelleen löytämistä. Suuri maailma houkuttaa mahdollisuuksillaan, mutta myös pakottaa ihmisen riittämättömyyden oravanpyörään.

Tyttäreni laulu on pienieleinen ja herkkä elokuva elämän isoista kysymyksistä – syntymästä, kuolemasta ja ihmissuhteista. Sen vahvuutena on realistinen perhearjen ja ihmissuhteiden dynamiikan kuvaus. Tietyllä tavalla sama pieneleisyys koituu myös elokuvan kohtaloksi, sillä se johtaa myös siihen, että herkulliset mahdollisuudet merkityksellisten teemojen kommentointiin jätetään osittain hyödyntämättä.