Kahden viikon iskuaika valkokangas

Lupsakkaan hömelönä hurmurina Hugh Grant ponnisti pinnalle brittikomediassa Neljät häät ja yhdet hautajaiset. Vielä Julia Robertsin kainalossa elokuvassa Notting Hill mies teki hymyilyttävää jälkeä. Sittemmin on hiuspehko saksittu nykytrendin mittoihin ja Grantin naamasta samalla eltaantunut puistattava vakiovaroitus tuhanteen kertaan nähdystä romanttisesta komediasta.

Miesten haaravälissä värinää aiheuttava Sandra Bullock on taas niittänyt Speedista lähtien mainetta miehisen lajityypin eli toimintajymistelyn kaunistuksena. Toki Sandra on hömpsötellyt myös hempeämmissä yhteyksissä, mutta ei ilmeisesti ainakaan omasta mielestään tarpeeksi, kun on ollut pakko ruveta tuottamaan moisia tekeleitä jopa itse.

Periaatteessa vastakkaisista asetelmista ponnistavan pääosakaksion välille olisi voinut rakentaa hyvinkin mielenkiintoisia ja totuttuja tähtikuvia kaatavia asetelmia. Turha toivo. Bullock esittää Kahden viikon iskuajassa yhteisöaktiivia juristia, jonka elämäntehtävä on pelastaa vanhoja rakennuksia päätymästä historian lehdille uusien betonikolossien tieltä. Ohimennen on pakko todeta, että moisia aktivisteja olisi tässäkin maassa tarvittu niinä riehakkaan hulluuden vuosikymmeninä, jolloin joka kadun varteen kyhättiin veret seisauttavia elementtikyhäelmiä ja alta purettiin surutta korvaamattomia kulttuurihistoriallisia ja arkkitehtuurisia aarteita. Radikaalin juristin vastapainona elokuvassa nähdään totutusti naisen huolenpitoa kaipaava Hugh Grant suuren rakennusfirman pintakuohkeana julkkispomona.

Elokuvaa olisi siis voitu syventää täysin asiallisella ja tärkeälläkin yhteiskunnallisella arvopohdinnalla ja virittää pääroolihahmojen varaan rakentuva henkilökemia äärimmilleen. Himphamppukomedian nykyperinteitä kunnioittaen yllätyksiä ei ole tarjolla, ja ajattelu ja radikaalius tyssäävät totutusti alkumetreille. Romanttisella komedialla on kunniakkaat perinteet, mutta nykyisistä hössötyksistä Hollywoodin kulta-ajan nostalgista lumoa ei löydy edes täryporalla. Toisaalta komediat heijastelevat aina selkeästi oman aikansa arvoja, rooleja, sukupuolikäsityksiä ja vaikka mitä. Nykykomedian tasoa ihmetellessä siis itse asiassa ihmettelee nyky-yhteiskunnan henkistä tasoa. Eipä siinä sitten juuri muu auta kuin nostaa kätensä pystyyn ja juosta kirkuen karkuun.

Kahden viikon iskuaika on malliesimerkki elokuvasta, joka täyttää muikeasti viihdemyllyjen aivottoman jauhantamateriaalin tarvetta. Tyhjänpäiväisyyden markkinoilla tarvitaan ennen kaikkea tyhjänpäiväisyyttä, ja joidenkin mielestä se on ihan kivaa viihdettä ja ajanvietettä jopa kahdenkymmenenviiden kopion voimalla.