Tuntematon emäntä valkokangas

Suomen niin sanotuista kohtalon hetkistä toisen maailmansodan kurimuksessa on tehty lukuisia dokumenttielokuvia. Suurimmaksi osaksi ne ovat keskittyneet ajan sotilaallisiin ja poliittisiin tapahtumiin. Sodan eri kulminaatiopisteet on käsitelty juurta jaksain aina uudestaan ja uudestaan. Kaikkein käytetyimpään kuvastoon kuuluvat sekä korkeimman upseeriston karttasulkeiset päämajassa että rintamilla kuvatut rosoiset filminpätkät, joissa miesjoukot – ne tavalliset rivimiehet, ”tuntemattomat sotilaat”– marssivat hiekkatiellä siellä jossain.

Naisia näissä kuvissa näkyy harvoin. Heistä suurin osa jäikin kotiin odottamaan. Ja tekemään töitä.

Elina Kivihalmeen käsikirjoittama ja ohjaama kiinnostava ja koskettava dokumentti Tuntematon emäntä kertoo äitien, vaimojen ja tyttärien tarinaa. Elokuva nostaa pääosaansa kaikki ne tuhannet ja taas tuhannet naiset, jotka sydän kylminä odottivat, tulisivatko miehet enää sodasta takaisin ja jos tulisivat, niin missä kunnossa. Siinä odottamisen sivussa he hoitivat omien askareidensa lisäksi kaikki nekin tehtävät, jotka ennen sotia olivat kuuluneet miehille.

Maatiloilla näihin tehtäviin saattoi kuulua kylvön ja korjuun lisäksi vaikkapa sian lahtaus lihoiksi, navetan sementtiperustusten teko tai metsätyöt aina puunkaadosta talven lämmityshalkojen hakkuuseen. Kaupungeissa naiset joutuivat, pääsivät ja lähtivät hoitamaan niin julkista liikennettä kuin niitä teollisuustöitä, jotka perinteisesti olivat olleet miesten aluetta.

Sotivan Suomen kotirintama, eli suurin osa valtion maantieteellisestä alueesta, pysyi pystyssä pitkälti naisten ansiosta. Osa naisista joutui vielä kaiken muun lisäksi keräämään perheensä ja sen mitä kuljettamaan pystyi joutuessaan pakenemaan kotiseuduiltaan sodan jaloista. Evakkoperheiden äitien taakka lieneekin ollut niitä rankimpia.

Tuntemattoman emännän ohjaaja Elina Kivihalme (s. 1958) aloittaa dokumenttinsa kertomalla omasta isoäidistään. Yksityisestä yleiseen, omakohtaisista muistoista toisten kertomuksiin ja kollektiivisiin kokemuksiin kurottava elokuva alkaa otoksilla Kivihalmeen enon jo kadonneiksi luulluista kaitafilmeistä. Tällainen henkilökohtaisuus luo elokuvaan hienon, intiimin sävyn, jota ohjaajan oma rauhallinen kertojanääni vain korostaa.

Pakostakin elokuvaa tulee verranneeksi Yleisradion TV1:n juuri esittämään Jörn Donnerin aivan mainioon ja monitahoiseen dokumenttisarjaan Mannerheim – Jörn Donnerin kertomana. Näiden kahden hienon dokumentin yhtäläisyydet löytyvät rauhallisesta, kiihkottomasta mutta samalla paljastavasta tavasta kertoa tarinaa, jossa kuuluu niin tekijänsä kuin myös lähde- ja aikalaismateriaalin ääni, jota maltetaan kuunnella ja asettaa vastaanottajan kuultavaksi. Tai katsottavaksi.

Tuntematon emäntä pitää katsojansa otteessaan myös hyvällä leikkauksella ja loistavalla musiikin käytöllä. Haastateltavien naisten tarinoiden taustaksi on kerätty varsin paljon erittäin kiinnostavaa sodanaikaista filmimateriaalia, koskettavia valokuvia ja kenttäpostin kuljettamia kirjeitä. Dokumentin keskeiseen osaan nousee erään pariskunnan, neljän tyttären vanhempien, sodanaikainen kirjeenvaihto, jossa konkretisoituu koti- ja sotarintaman jaettu tuska ja pelko maailman ja oman elämän mullistusten edessä – ilon hetkiä unohtamatta.

Kokonaisuutena Kivihalmeen dokumentti on puhutteleva, mielenkiintoinen ja hyvinkin koskettava. Sota-ajan ja jälleenrakennuksen naiset, äidit ja tyttäret saavat kertoa tarinansa suoraan katsojalle ja suoraan heidän sydämiinsä.