Turbohöyryllä ilman päämäärää
Aika, jolloin Walt Disneylla oli vielä taiteellista kunnianhimoa toteuttaa animaatioita, taitaa olla ikuisiksi ajoiksi taaksejäänyttä. Disneyn taika on vaihtunut laskelmoituun tehokkuuteen ja kassakoneen kilisyttämiseen. Viime vuosien ainut animaatiotaiteen ambitioita kurkotellut Disney-tuotanto on ollut vuoden 1998 Mulan, jossa henki edes jotain takavuosien loistosta.
Turboahdetusta seikkailusta ja menosta on tullut nykyään pääasia. Heppoinen tarina kiekaistaan kokoon vähällä älynnystyröiden hieronnalla ja lasketaan vastuu lopputuloksesta tietokoneella pyöritetylle animaatiostudiolle. Vanhojen satuklassikkojen ikimuistoiset tarinat on unohdettu kirjastojen hyllyille pölyttymään. Menoa ja melskettä, niin nykyään kaikki on hyvin.
Toisaalta, miksei lapsillekin voida tarjota keskinkertaista vauhtiviihdettä, kun sitä aikuistenkin silmille tupataan viikosta toiseen loppumattomat määrät. Vaikka Keisarin uudet kuviot on suorastaan häpeäksi Disneyn todellisille klassikoille Lumikista Ruususeen, niin vauhtianimaatio on kuitenkin varsin toimivaa tavaraa lapsille.
Reteän koppavasta keisarin nulikasta ja hänen hassusta muodonmuutoksestaan kertova tarina etenee niin vinhasti, että vanhemmalla katsojalla on jo tukka putkella. Kommellukset ja hullutukset on suunnattu lapsille, eikä vanhemmille ole tällä kertaa tarjolla kuin muutama irtosutkautus. Toiminnan melske ja dynaaminen kerronnan rytmi pitävät kuitenkin huomion kiinteästi valkokankaan tapahtumissa.
Keisarin uudet kuviot on puhdasta lasten toimintaviihdettä ilman väkivaltaa ja muita turhuuksia, ja se on puhtaasti hyvä asia. Vaikka suuria elämyksiä ei Keisarin kuviot tarjoakaan, niin lapset ovat varmasti viihteeseensä tyytyväisiä. Ja kyllä tämä peittoaa järjenvastaiset Pokémonit mennen tullen.
Seuraava:
Pieni suklaapuoti
Arvostelu elokuvasta Chocolat / Pieni suklaapuoti.
Edellinen: Uskoton
Arvostelu elokuvasta Trolösa / Uskoton.