Tähtitytöt valkokangas

Tähtitytöissä Martha (Diane Keaton) muuttaa asumaan eläkeläisyhteisöön. Hänellä on haasteita sopeutua kultaisten vuosien auvolaan, mutta ystävystyttyään Sherylin (Jacki Weaver) kanssa hän päättää luoda itselleen sopivaa puuhaa perustamalla eläkeläisten huutosakkiryhmän.

Kyseessä on brittiläisen ohjaajan Zara Hayesin ensimmäinen fiktioelokuva. Hän on tullut tunnetuksi dokumenttipuolella ja erityisesti urheiludokumentistaan Battle of the Sexes. Alun perin Tähtityttöjäkin suunniteltiin dokumentiksi Yhdysvalloissa levinneestä ilmiöstä, jossa eläkeikäiset naiset haluavat osallistua lajiin, jota pidetään ikonisena nuorten naisten lajina. Erityisenä innoituksen lähteenä toimii ilmeisesti arizonalainen Sun City Pomsien ryhmä, joka aloitti toimintansa jo vuonna 1979. Kaikki tanssijat ovat yli 55-vuotiaita ja suosittu ryhmä esiintyy erilaisissa paikallisissa paraateissa ja tapahtumissa.

Hayes toivoi ilmiön saavan huomiota perinteisen urheiluelokuvan keinoin. Tavoitteena on tuoda tanssivat naiset yleisön tietoisuuteen ja osoittaa, että on monta erilaista tapaa vanheta tekemällä asioita, joita rakastaa. Juonikuvio on tuttu aiemmista urheilukomedioista, joissa alakynnessä olevat joukkueet pyrkivät vastaamaan haasteisiin – liittyvät ne sitten lajiin, henkilökohtaisiin ongelmiin tai ihmissuhteisiin. Ainoa uutuuden viehätys on se, ettei kyse ole ammattiurheilijoista vaan eläkeiässä olevista naisista.

Viime vuosina Hollywoodiin on oikeutetusti kohdistettu kritiikkiä sen esittelemien hahmojen yksipuolisuudesta. Erityisesti ikääntyville naisille on ollut tarjolla vähän pääosarooleja. Tilannetta on lähdetty korjaamaan, ja Tähtitytöt on yksi näistä elokuvista, jotka nostavat pääosaan tämän ikäryhmän ja heidän kokemuksensa.

Elokuvalla on hyvä tavoite, mutta sen tapa ratkaista asia on hieman ongelmallinen. Yhtäältä kerronta pyrkii rikkomaan oletuksia siitä, millaista on hyväksytty ja sovelias vanheneminen naiselle. Toisaalta elokuva sortuu kliseisten hahmoasetelmien esittelyyn. Monet naisista jäävät yksiulotteisiksi parodioiksi vanhenemisesta, ja heidän ainoana tehtävänään on tarjota komediallista ulottuvuutta. Ristiriitainen asetelma osittain syö elokuvan tavoittelemaa voimaantumisen sanomaa.

Elokuvan suurin ongelma on kuitenkin siinä, ettei se tarjoa mitään yllätyksiä. Juonikuvio on turhan tuttu ja hahmot osittain kovin kliseisiä. Lisäksi kerronta nojaa liiankin vahvasti päähenkilöitä esittävien Diane Keatonin ja Jacki Weaverin roolisuorituksiin. Kokonaisuutta pelastaa hieman se, ettei elokuva yritä olla itseään suurempi. Se on tiiviisti leikattu, suoraviivainen ja hyväntyylinen urheilukomedia. Siitä jää hetkellisesti hyvä mieli, vaikka olisi toivonut tanssivien naisten saavan omaperäisemmän käsikirjoituksen ja toteutuksen.