Random Hearts valkokangas

Muistan vielä ajan, jolloin Harrison Ford oli vielä kova jätkä. Tosin piakkoin pitänee ruveta popsimaan muistipillereitä, että kykenee palauttamaan mieliinsä ruoskaa viuhtovan lierihattusankarin, sillä sitä tahtia herra Ford on lipsunut vanhetessaan löysälle kuralle. Mikä lie keski-iän hempeyskriisi iskenyt Indiana Jonekseen, kun mies upottaa itsensä nykyään veteliin hetteiköihin, kuten vuoden takainen Kuusi päivää, seitsemän yötä keekoilukin todisti. Tuolloin mukana sentään oli vielä hurtin huonoa huumoria, mutta Sidney Pollackin ohjauksessa Random Heartsiin ei ole saatu ympättyä muuta kuin keski-ikäistä tuskaa, niin että valkokangas vonkuaa.

Tarina on juuri niin kamala kuin vain voi olla. Ford esittää ylikonstaapeli Dutch Van Den Broeckia, jonka vaimo menehtyy lento-onnettomuudessa. Jälkiselvittelyissä käy ilmi, että Dutchin vaimolla onkin ollut salainen suhde kongressiedustaja Kay Chandlerin (Kristin Scott Thomas) miehen kanssa, joka niin ikään menehtyi samaisessa turmassa. Niinpä Dutch ja Kay alkavat selvitellä kumppaniensa salattua aviorikosta ja sydämet leiskuvat. Tai oikeastaan eivät…

Jopa 46 Oscar-ehdokkuutta saavuttanut ohjaaja Sidney Pollack nähtiin näyttelemässä viimeksi Kubrickin joutsenlauluksi jääneessä loisteliaassa Eyes Wide Shutissa. Tuosta loistosta on vain haljukka varjo jäljellä, kun katseen kääntää vastenmielisesti Random Heartsiin, jossa ohjaaja vetäisee vielä pienen sivuroolinkin. En tiedä millä vakavuudella pitäisi suhtautua tarinaan, jossa vatvotaan parisuhteen velvoitteita, aviorikosta, elämänkumppanin menetystä ja uuden rakkauden orastusta. Aiheet ovat kipeitä ja vakavia, mutta kun kaikista edellä mainituista aineksista kokataan yksi ja sama sumppi, niin lopputulos maistuu yhtä kuvottavalta kuin vanhan maidon hörköttämä kahvi.

Dutchin ja Kayn menetyksestä ja petoksesta ammennuksensa saava suhde on pelkkää epäuskottavaa höttöä, jota entisestään paksuntaa turhat sivujuonteet. Harrison Fordkin on kuin puu-ukko eikä hailakas Kristin Scott Thomas paranna epäsuhdan parin näennäiskemiaa mitenkään. Tällainen elokuva on jo kohderyhmänsäkin eli keski-ikäisten katsojien halveksimista. Mielessään voi vain hiljaa huutaa, että mitä sinä Harrison oletkaan mennyt tekemään! Muuta ei lopputulokseen suivaantunut kuin riivatun täysi mieli ja rakko.