Viirun syntymäpäivä valkokangas

Ruotsalaisen Sven Nordqvistin meilläkin varsin suosittujen Viiru ja Pesonen -lastenkirjojen pohjalta jo pari vuotta sitten valmistettu pitkä piirrosanimaatioelokuva Viirun syntymäpäivä on kooste useamman sarjan kirjan tarinoista. Ruotsalais-saksalaisen tuotannon animointi on tehty Unkarissa budapestiläisessä animaatiostudiossa ja Nordqvist on toiminut itse sen toisena käsikirjoittajana.

Viiru ja Pesonen ovat periruotsalaisella maaseudulla asusteleva hiukan omalaatuinen parivaljakko. Viiru-kissa on jonkinlainen Pekka Töpöhännän feminiininen vastine ja Pesonen taas kuin keski-ikäiseksi mieheksi muuntunut Peppi Pitkätossu. Viirun ja Pesosen seikkailut ovat varsin sisäänpäin kääntyneitä, ulkopuolisina toimijoina ovat lähinnä mukana vain Pesosen kanat ja muut eläimet. Joskus asioihin vaikuttaa myös naapuri Kosonen, joka koirineen tavallisena maalaismiehenä peilaa Viirun ja Pesosen eriskummallisuutta. Kyse on itse asiassa lapsenomaisuudesta, joka näkyy vaikkapa Viirun näsäviisaassa suhtautumisessa kieleen: järvellä ei hänen mukaansa voi mitenkään joutua merihätään.

Viirun syntymäpäivässä kehyskertomuksena on tarina siitä, miten Viiru ja Pesonen eksyvät talvisella kalaretkellään lumimyrskyyn ja muistelevat lämpimikseen menneitä rakentamassaan iglussa. Sanomaltaan tarinat opettavat rauhanomaisten ratkaisujen ja ystävyyden merkitystä. Kun Kosonen uhkaa ampua kanavarkaissa käyneen ketun, toteaa Viiru, ettei pidä pyssymiehistä ja että kettuja ei pidä ampua vaan jallittaa. Vaikka ei Kosonenkaan paha ole, päin vastoin hänelle on elokuvassa tarjolla sankarinrooli kunhan hän ensin on oppinut hiukan oikeaa asennetta maailmaa kohtaan.

Elokuvan sisällöllisenä heikkoutena on Viiru ja Pesonen -kirjojen tapaan hiukan liian jaaritteleva tempo, joka väliin kääntyy pitkäveteisyydeksi, vaikka periaatteessa ihan kannatettavaa onkin. Piirrosjälki on Nordqvistin kirjoista tuttua laatutyötä. Väriloisteellakaan elokuva ei pyri helppoon houkuttavuuteen Amerikasta ja Japanista tuttuun tapaan vaan säilyttää kirjojen kauniit murretut sävyt, vaikka ehkä niitä hiukan unkarilaisempina. Animointiin ei sitä vastoin ole satsattu riittävästi, liikkeet ovat väliin turhan nykiviä ja moneen kertaan käytettyjä.