Nuremberg valkokangas

Klassikolla on hyvä aloittaa. Stanley Kramer ohjasi vuonna 1961 oikeussalidraamojen aatelia olevan elokuvan Nürnbergin tuomio (Judgment at Nuremberg), jossa natsien alaisuudessa toimineita tuomareita ja syyttäjiä asetettiin oikeuteen rikoksista ihmisyyttä vastaan. Lähes kokonaan oikeuspalatsiin sijoittuva elokuva oli Burt Lancasterista Marlene Dietrichiin yltävän ensemble-näyttelijäkaartin sekä argumentaation juhlaa. Taustalla oli toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneiden toteuttama Nürnbergin oikeudenkäyntien sarja (1945–1946), jossa kolmannen valtakunnan johtoa asetettiin vastuuseen toimistaan kansainvälisen tuomioistuimen eteen.

Jo täydellisesti filmattuun aiheeseen tarttuu ohjaaja James Vanderbiltin elokuvassaan Nuremberg (2025). Kyseessä on nyky-Hollywoodin ison rahan ja näyttelijäkaartin adaptaatio ensimmäisestä oikeudenkäynnistä Natsi-Saksan korkeinta johtoa, erityisesti Hitlerin kakkosmiestä Hermann Göringiä vastaan. Taustamateriaalina toimii Jack El-Hain historiateos Göring ja psykiatri: kohtalokkaat istunnot natsirikollisen kanssa (suom. 2020), jossa seurataan vangitun natsijohdon tilaa analysoineen armeijan psykiatrin Douglas M. Kelleyn vaiheita.

Toisen maailmansodan päättyessä Göring (Russell Crowe) antautuu pakolaisvirran keskellä amerikkalaissotilaille ja hänet viedään muiden kiinniotettujen natsijohtajien tavoin hotellista sotavankilaksi muutettuun Mondorf-les-Bainsiin. Paikalle heidän terveydentilaansa ja itsemurha-aikeita selvittämään palkattu Kelley (Rami Malek) pyrkii voittamaan huippuälykkään Göringin luottamuksen saadakseen tämän haastatteluista aineistoa kirjaansa varten. Samaan aikaan amerikkalainen tuomari Robert H. Jackson (Michael Shannon) tavoittelee liittoutuneiden yhteisen sotarikostuomioistuimen organisoimista Nürnbergiin.

Kuin kaksi elokuvaa Göringistä ja Kellystä sekä syyttäjä Jacksonin vetämästä oikeudenkäynnistä sisältävä Nuremberg ei onnistu tasapainottamaan tarinansa rakennetta. Paremmin käsikirjoittajana tunnettu Vanderbilt, joka ohjasi myös tosipohjaisen uutisdraaman Truth (2015), olisi kaivannut rinnalleen ilmaisuvoimaisemman ohjaajan. Oikeudenkäynnin sijaan elokuvan painopiste on El-Hain kirjan pohjalta enemmän Kelleyssä ja tämän suhteessa Göringiin, mikä on sinänsä kiinnostava rajaus. Crowen ja Malekin yhteispeli toimii hyvin, vaikka kovin suuriin eettisiin pohdintoihin lääkärin salassapitovelvollisuuden lisäksi ei päästä.

Kerronnan painotusten lisäksi perinteistä on myös näyttelijäntyö, missä yllättävän paljon saksaa puhuvalla Crowella on Göringinä eniten varaa vakuuttaa. Malekin psykiatrin yksityiselämä tunnekuohuineen ei taas jaksa innostaa. Laaja ja pääosin miehinen näyttelijäkaarti luo muistumia Kramerin elokuvaan, vaikka kukaan heistä ei saavuta samankaltaista ilmaisun intensiteettiä.

Elokuvasta kehkeytyy amerikkalaisittain sulavasti dramatisoitu jännitysdraama pahuuden olemuksesta ja oikeuden toteutumisen tärkeydestä. Välillä muistutetaan natsijohtajien olleen hirviömäisistä teoistaan huolimatta myös ihmisiä perheineen. Nürnbergin tapahtumien tärkeyttä glorifioiva elokuva epäonnistuu välittämään ajatuksen, kuinka oikeudenkäynti saattoi olla lopulta yhtä kostohenkinen kuin edeltävän maailmansodan päättänyt Versailles'n rauhansopimus. Vakuuttavinta on oikeudessa näytettävä todellinen filmimateriaali keskitysleireiltä, jonka taustalla nyyhkyttävät näyttelijät tuntuvat teennäisiltä.

Kahden ja puolen tunnin elokuvassa, hyvästä dramatisoinnista huolimatta, katsojan taisteluväsymys on koetuksella. Teoksen nimenmukainen oikeudenkäynti tiivistyy lopulta muutamaan istuntoon ja jälleen maailmaa muuttavaan puheenvuoroon, missä sotarikosten moraalinen kompleksisuus jää käskyjen noudattamiseen vetoavan Nürnbergin puolustuksen lisäksi epämääräiseksi. Näyttävä mutta kliiniseltä tuntuva elokuva kaipaisi enemmän rosoa niin temaattisiin painotuksiin kuin visualiseen ilmaisuunkin.

Nuremberg on maailman järkyttävimpiin kuuluvista sotarikoksista tehty viihde-elokuva, joka olisi kaivannut tiukempaa rajausta sekä temaattista syvyyttä. Historian painolastin eteenpäin puskema ja nykyajasta heijastuksia saava elokuva tiivistyy ajatukseen, että kuka tahansa on kyvykäs rikoksiin ihmisyyttä vastaan, ainoa mahdollisuus on saattaa nämä henkilöt puolueettoman oikeuden eteen.