Mölinää ja melskettä teinielokuvassa

Teinielokuva on omalaatuinen elokuvan lajityyppi. Sillä tarkoitetaan ainakin tässä tapauksessa useimmiten kouluun sijoittuvaa, nuorilla näyttelijöillä varustettua elokuvaa, jonka teema on ihmisenä kasvaminen. Tämä on yleensä vain tehokkaasti peitetty sinne seksin ja suosituimmuuden väliin. Näitä teinielokuvia on tullut viime vuosina kuin sieniä sateella ja nyt lajityypin kliseitä parodioidaan vähemmän originaalilla nimellä varustetulla Not Another Teen Moviella.

Elokuva perustuu suureen määrään teinielokuvia, mutta juoni on suoraan parin vuoden takaisesta Sinussa on se jokin -pläjäyksestä, jopa nimet ovat samankaltaisia. Siinä vanhaa Pygmalion-konseptia kierrätettiin, kun koulun suosituin poika tekee vedon vuoksi seinäkukkasesta kedon kauneimman kukan - korostaakseen omaa erinomaisuuttaan. Tämän ympärille Not Another Teen Moviessa sijoitetaan irtonaisia kohtauksia eri teinielokuvista. Hauskinta elokuvassa onkin pongata piikin kohteina olevia elokuvia.

© 2001 Columbia PicturesUseimmat viime aikaiset parodiat (Scary Movie I ja II) todistavat, että parodia on komedian vaikein laji. Kaukana ovat Zucker-Abrahams-Zuckerin kulta-aikojen Hei me lennetään (Aeroplane) ja Top Secret. Muutamaa onnistunutta irtovitsiä - "Ei heti uskoisi, että kaikki tämän koulun oppilaat ovat ammattitanssijoita" - ja lajityypin stereotypiaan perustuvaa rakenteellista temppua lukuun ottamatta Not Another Teen Movie ei ole hauska. Sen kritiikki on liian mietoa ja elokuva kosiskelee yleisökseen samaa katsojakuntaa kuin kaikki muutkin teinielokuvat. Tämän vuoksi se on liian samankaltainen niiden kanssa ollakseen onnistunut parodia - eli se on nimestään huolimatta "just another teen movie".

Not Another Teen Movie ei ole täysin toivoton tuote. Itseäni se huvitti, varsinkin musiikin käyttö korostamaan parodioitavaa elokuvaa oli oivallinen tehokeino (mm. Don’t you forget about me ja Oh Yeah), mutta elokuvasta puuttui se jokin. Kaltaistani vanhaa henkilöä lämmitti erityisesti irvaileminen vanhemmillekin teinielokuville ja Molly Ringwaldin erinomainen cameo-esiintyminen aivan lopussa.

* *
Arvostelukäytännöt