Eurooppalainen Hollywood-seikkailu

Alexandre Dumas’n Kolme muskettisoturia lienee yksi historian suosituimmista elokuva-aiheista. Uusin sovitus Kolme muskettisoturia: D’Artagnan on Ranskan, Belgian, Saksan ja Espanjan yritys palauttaa kolmen muskettisoturin kertomus äidinkielelleen ja samalla kansainvälisten blockbustereiden näyttämölle.

Les Trois mousquetaires: D'ArtagnanKolme muskettisoturia: D’Artagnan on myös kiitettävä henkäys seikkailuelokuvien hiipuneeseen genreen. Tarina on tuttu: kuumapäinen D’Artagnan (François Civil) matkustaa Pariisiin liittyäkseen muskettisotureiden riveihin ja päätyy keskelle hovin juonitteluja. Uudessa sovituksessa tutustakin tarinasta kehkeytyy kuitenkin tiivistunnelmainen jännäri, johon on osattu sovittaa Ranskan historiaa useimpia Hollywood-sovituksia kiinnostavammin.

Elokuvan tuotantoarvotkin ovat kohdallaan. Maisemat hivelevät silmiä, musketit jyrähtelevät ja katsojaa pidetään jännityksessä näyttävillä long take -taistelukohtauksilla. CGI:n täyteisten supersankarielokuvien aikakaudella tätä kaikkea on jo kaivannut.

Les Trois mousquetaires: D'ArtagnanElokuvan musiikki soi taatulla, mutta tavanomaisella tavalla, ja välillä tuntuu, että musiikki on sävelletty suoraan temp trackina käytetyn Hans Zimmer -sävellyksen päälle. Tämä kuvastaa D’Artagnania laajemminkin: elokuva on, mitä kansainväliseltä blockbusterilta vaaditaan, ja toisaalta sen seurauksena se myös noudattelee kansainvälisen menestyselokuvan kaavoja.

Näyttelijäkaartiinkin on haettu kansainvälisesti menestyneitä nimiä, kuten Vincent Cassel (Athos) sekä mielenkiintoisinta hahmoa Milady de Winteria esittävä Eva Green. Etenkin Green on rooliinsa niin ilmeinen valinta, että ansaitsisi oman elokuvansa.

Les Trois mousquetaires: D'ArtagnanJotkin käsikirjoitukselliset ratkaisut saavat katsojan ehkä pyörittelemään silmiään, mutta eipä Dumas’n kirjakaan suoraan elokuvaksi taittuisi. Ja vaikka tarinaan on joitain päivityksiä tehty nykykatsojaa silmällä pitäen, ovat monet muutoksista tervetulleita, ja D’Artagnan silti yllättävänkin uskollinen alkuperäistarinalle. Vasta loppua kohden elokuva sortuu suitsuttamaan sankareitaan varauksettomasti action-viihteen nimissä.

Kolme muskettisoturia: D’Artagnan on paikoin hauska, usein väkivaltainen ja osin tummasävyinenkin elokuva. Kenties aika on ollut kypsä kertoa kunniansa puolesta väkivaltaan valmiista Ranskan kruunun palvelijoista, vaikka jonkin verran on musketöörien edesottamuksia siistitty tämänkin elokuvan kohdalla.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 2 henkilöä