Hiljaisuuden häpeä

Elämä ennen kaikkea on erikoinen elokuva suomalaisilla valkokankailla. Se kertoo elämästä Etelä-Afrikassa, mutta tekee sen eteläafrikkalaisten näkökulmasta ja erityisesti naisten jokapäiväisen elämän kautta. Afrikka näyttäytyy elokuvissa usein joko luonnon paratiisina täynnä seikkailuja tai poliittisen sorron alla taistelevana maanosana. Esimerkiksi Uskollisen puutarhurin (2005) tai Last King of Scotlandin (2006) tapauksissa katse Afrikan tilaan on länsimainen ja hieman kauhisteleva. Näissä elokuvissa haku muutokseen tulee ulkopuolelta, mutta Elämä ennen kaikkea peräänkuuluttaa sisältäpäin lähtevää muutosta.

Elämä ennen kaikkeaTarinan päähenkilön Chandan elämä on rankkaa. Pikkusiskon kuoleman jälkeen äiti makaa masentuneena ja sairaana päivät vuoteessaan. Pienten sisarusten hoitamisen ohella koulunkäynti jää ilmeisen älykkäältä tytöltä väliin. Ainoana tukena toimii paras ystävä Esther, joka on kuitenkin suljettu yhteisön ulkopuolelle ja jonka ystävyys aiheuttaa pahoja puheita naapurustossa.

Puhumattomuuden myytti kulkee halki koko yhteisön. Pelko aidsista ja sen tarttumisesta saa ihmiset toimimaan irrationaalisesti. Tietoa on mahdotonta saada, kun avointa kommunikointia pelätään ja lukutaidonpuute ei anna mahdollisuutta etsiä vastauksia muilta tahoilta. Aids on läsnä kaikkien jokapäiväisessä elämässä, mutta se yritetään aktiivisesti unohtaa. Hiljaisuus lamaannuttaa kaiken ja syrjäyttää vähä vähältä ihmisiä, jotka tarvitsisivat apua kipeimmin.

Elämä ennen kaikkeaElokuva käy hienovaraisesti läpi, miten pelko aidsista läpäisee yhteisön elämän. Sairastuneiden lähipiirissä uskotaan, että väkivaltainen kuolemakin on parempi kohtalo kuin kuolla epäilysten varjossa. Lääkärin apuun turvautuminen on viimeinen keino, ja hekin voivat rahastaa ihmisten peloilla lupaamalla ihmeparannuksia. Kun lukutaito ei ole riittävä, uskoa ammattiapuun vakuuttavat kauniisti kehystetyt sertifikaatit seinällä. Chanda edustaa uutta sukupolvea, joka koulutuksensa johdosta uskaltaa asettua kyseenalaistamaan vanhan ajatusmaailman, mutta matka arvojen muuttumiseen on vielä pitkä.

Elämä ennen kaikkea ei pyri saarnaamaan, eikä se alleviivaa liiaksi ihmiskohtaloiden surullisuutta. Uskoa avoimemmasta tulevaisuudesta on tarjolla ja Chandankin edessä välkkyy paikoitellen kangastuksia huolettomammasta nuoruudesta, vaikka hän toivosta välillä luopuukin. Khomotso Manyakan upea tulkinta Chandana on elokuvan sielu. Nuoren tytön ennenaikainen aikuistumiskertomus on täynnä uskallusta ja lämpöä.

Elämä ennen kaikkeaVahvojen naisroolien kansoittaman elokuvan saaminen valkokankaille edes Etelä-Afrikassa on varmasti ollut vaikeuksien takana, kun ottaa huomioon maan puhumattomuuden kulttuurin, joka ulottuu poliittisiin vaikuttajiin asti. Elokuva on realistinen kuvaus hiljaisuuden aiheuttamasta noidankehästä, joka puhuttelevuudessaan jää mieleen pitkäksi aikaa.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 2 henkilöä