Eddie the Eagle valkokangas

Nuorella Michael ”Eddie” Edwardsilla (Tom Costello Jr.) on monen pikkupojan aikoinaan hellimä unelma: hän haluaa olla olympialaisten juhlittu voittaja, urheilusankari vailla vertaa. Terroristien pilaamat Münchenin kisat 1972 on kisattu, ja Michael on kymmenen vanha eli vielä liian nuori ottamaan osaa. Seuraavat kesäkisat järjestetään Montrealissa 1976, joten sinne siis.

Michael alkaa harjoitella tulevaa uraansa ja kutsumuskohtaloaan varten, ja poika osoittaakin melkoista sinnikkyyttä tavoitteensa saavuttamiseksi. Lajivalikoima kasvaa kasvamistaan. Michaelin isä taasen kaavailee pojastaan jatkajaa vähemmän kunniakkaalle mutta kunnialliselle rapparin – ei siis rap-artistin, vaan seinän rappaajan – uralle ja alkaa pikku hiljaa tuskastua poikansa urheiluvimmaan. Äiti jaksaa kuitenkin kannustaa pientä silmälasipäistä poikaa, jolla on suuri unelma.

Aikuisten lannistavan palautteen myötä Eddie alkaa pikkuhiljaa itsekin ymmärtää, että kesälajeissa olympiahaave jää saavuttamatta. Mutta onhan aina talviolympialaiset! Eddy alkaa treenata nuoruuden innolla pujottelua ja saavuttaakin hyvän kansallisen tason. Englannin olympiajoukkue hylkää kuitenkin Eddyn anomuksen päästä mukaan Sarajevon talviolympialaisiin 1984. Unelma olympialaisista kisoista pakenee yhä kauemmas nuoren miehen ulottuvilta.

Tämäkään takaisku ei kuitenkaan onnistu lannistamaan sinnikästä – vai pitäisikö sanoa pakkomielteistä – nuorta miestä. Kuin taikaiskusta Eddie tajuaa, että Englannillahan ei ole laisinkaan edustusta mäkihypyssä, joten hänpä päättää muodostaa yhden miehen mäkihyppyjoukkueen. Ja kuten sanonta kuuluu, loppu on historiaa.

Paremmin näyttelijänä tunnettu Eddie the Eaglen ohjaaja Dexter Fletcher on kolmannessa elokuvassaan pureutunut Englannin yhden kaikkien aikojen kuuluisimman urheilijan elämäntarinaan lapsuudesta kohti Calgaryn talviolympialaisia 1988. Nämä kisathan muistetaan monien talviurheilun ystävien parissa ennen kaikkea mäkihypyn ansiosta, kun kaikkien aikojen kovin mäkimies Matti Nykänen voitti ensimmäisenä olympialaisten historiassa sekä kaksi henkilökohtaista kultamitalia suuren ja pienen mäen kisoista että kultaa joukkuemäen kisasta.

Talvella 1988 oli kivaa olla suomalainen ja hurrata menestykselle, ja tuolloin tapahtumia televisiosta tai radiosta seurannut suomalainen saakin varautua Eddie the Eaglen -elokuvan kohdalla kostuneisiin silmäkulmiin emotionaalisen hyökyaallon vyöryessä päälle ”meidän Matin” hypätessä ja selostajien hehkuttaessa ”Flying Finnin” suvereeniutta.

Suuressa maailmassa iloittiin paitsi omien urheilijoiden menestyksestä myös kisojen valopilkkujen eli Jamaikan kelkkailutiimin ja Eddie Edwardsin hyvästä yrityksestä, jotka todistivat todellisen urheiluhengen puolesta: ei niinkään voitto vaan jalo kilpa, asia joka liian usein nykyään tunnutaan urheilun kohdalla unohtavan. Jamaikalaisista tehtiin jo vuonna 1993 mainio elokuva Kelkkajengi (Cool runnings). Nyt on vihdoin Eddie the Eaglen vuoro, ja täysin ansaitusti.

Yhtään suvereenin Nykäsen varjoon ei maineessa jäänyt suuren mäen kisan viimeiseksi tullut Englannin oma hymypoika Michael Edwards, joka viimeistään tuon kisan jälkeen tultiin tuntemaan nimellä Eddie the Eagle. Eddie oli jo osallistunut pienen mäen kisaan, ja ennen ison mäen koitosta Eddien hyppääminen haluttiin jopa estää tämän omaan turvallisuuteen vedoten.

Tosiasiassa vaakakupissa saattoi painaa enemmän se, että monet vakavasti itsensä ottavat urheilupomot – onko niitä muitakin kuin itsensä ja lajinsa turhankin vakavasti ottavia pönöttäjiä? – halusivat minimoida ja mitätöidä Eddien saaman valtavan kansainvälisen ja kansallisen mediahuomion, koska sen pelättiin syövän mäkihypyn ja ”oikeiden” urheilijoiden uskottavuutta.

Elokuvassa koko Englannin olympiaorganisaatio esitetäänkin vähintään koomisessa valossa. Urheilupomot ovat tukahtua omaan tärkeyteensä ja kanssaurheilijat sekä kadehtivat että kiusaavat joukosta poikkeavaa mäkikotkaa, vaikka Eddie on porukan aidoin olympiahengen ruumiillistuma, todellinen amatööri.

Itse maestro Eddie the Eaglea esittää upeasti Taron Egerton, jonka kyvyistä saatiin nauttia jo elokuvassa Kingsman: Salainen palvelu (2014), joka on muuten saamassa jatkoakin. Egertonin muodonmuutos on hämmentävän uskottava eikä siihen tarvita juuri muuta kuin vahvasti suurentavat silmälasit, joista tuli Edwardsin tavaramerkki.

Englannin mäkikotkan rapajuoppoa valmentajaa, entistä mestarihyppääjä Bronson Pearyä, esittää varsin vapautuneesti Hugh Jackman, ja Pearyn entisenä valmentajana Warren Sharpina elokuvassa näyttäytyy myös itse Christopher Walken. Vaikka on todettava, että elokuvan roolihahmot on rakennettu varsin rouhein kirveeniskuin, palvelee karikatyyrimäinen olemus hienosti elokuvan lievästi nyrjähtänyttä atmosfääriä. Ja ovathan mäkihyppymiehet ja ylipäätänsä yksilölajien huippu-urheilijat hieman omituista porukkaa, eli mitä sitä siloittelemaan.

Kaikkein hämmentävin elokuvan hahmoista näin suomalaisesta näkövinkkelistä taitaa olla Matti Nykäsen hahmo, jota tulkitsee Viikingit-sarjastakin tuttu Edwin Endre. Nuori ruotsalaisnäyttelijä voisi ulkoisesti aivan hyvin mennä Matista, mutta on hieman koomista nähdä ja kuulla Matin puhuvan sujuvaa englantia ruotsalaisella aksentilla. Ehkä Matin fifty-sixty ja so not -heitot ovatkin vain Matin viljelemää briljanttia komiikkaa eivätkä tahattomia onnahduksia. Joka tapauksessa on hienoa, että Matin hahmoa on käytetty elokuvassa ja vieläpä hyvin positiivisessa valossa.

Eddie the Eaglen rakenne on nautittavan lineaarinen ja simppeli, ilman väkinäisiä takautumia tai turhia sivupolkuja. Vaikka elokuva pohjautuukin todellisiin tapahtumiin, mutkat on vedetty suoriksi. Tapahtumia on muokattu tarpeen vaatiessa niin, että ne palvelevat elokuvan sujuvaa etenemistä ja vahvaa tunnelatausta, jonka Eddien hahmo ja mahdottomalta tuntuva unelma saavat aikaan.

Eddie on kuin ne kaikki itsestään ja kyvyistään mahdottomia uskovat pikkupojat ja -tytöt, joiden unelmia ei saa murskata. Ainahan joku pääsee oikeasti lopulta avaruuteen, presidentiksi tai olympialaisiin, mistä sitä koskaan tietää? Pääsihän heikot polvet ja paksut prillit omaava Englannin Eddiekin olympialaisiin. Tämän maailman kaikille eddyille toivoo vain kaikkea hyvää.

Eddie the Eagle on yksi kaikkien aikojen onnistuneimpia urheiluelokuvia, koska päähenkilö edustaa samaistuttavaa tavallista ihmistä, ei huippu-urheilijoiden rahalla rakennettua eliittiä. Elokuva ei kerro jälleen yhtä tarinaa huippu-urheilun altavastaajasta, joka kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten tulee ja vie voiton amerikkalaistyyppisen koutsin huutaessa niin että sylki pärskyy suusta.

Sen sijaan elokuva kertoo tarinan miltei tavallisesta mukavan oloisesta englantilaishepusta, joka uskoo unelmaansa, toivoo parasta ja rakastaa urheilua niin paljon, että menee läpi harmaan kiven – tai ainakin hyppää läpi harmaan sumun. Suurentavat silmälasien linssit kun vetivät välillä hypätessä niin huuruun hyppylasien takana, että Eddie the Eagle laskeutui sokkona.

Eddie Edwards aloitti mäkihypyn treenaamisen 22-vuotiaana, ilman valmentajaa, sponsoreita, rahaa tai edes suksia. Mutta Eddie pääsi olympialaisiin, eikä sinne kuitenkaan ihan jokainen pääse. Siksi Michael Edwards ei kuitenkaan ole ihan tavallinen heppu, vaan esikuva sinnikkyydestä ja tahdon riemuvoitosta. Eddien suuren mäen hypyn jälkeen oli kommentaattorin helppo todeta: ”The Eagle has landed.”