Dracula
ValkokangasRäävitön metakomedia purkaa Draculan kulttuuriperintöä tekoälyn ja amatöörinäyttelyn avulla, mutta jää teennäiseksi.
Draculasta on moneksi
Romanilainen uuden aallon ohjaaja Radu Jude tarttuu satirisoivalle tyylilleen ominaisesti maansa (johon Transilvania kuuluu) kansallismonumenttiin Vlad III Seivästäjään (1431–1476) ja tästä kerrottujen legendojen tulkintoihin räävittömässä komediamaratonissaan Dracula (2025). Bram Stokerin romaanin (1897) suoraviivainen adaptointi heitetään heti kättelyssä romukoppaan ja populaarikulttuuri sekä historiatulkinnat tarjoavat lähtökohdat vuoden omituisimmalle elokuvalle.
Ohjaaja (Adonis Tanta) pyrkii luomaan täysin uudenlaisen version vampyyrikreivistä, mutta koska ideoita ei ole, hän turvautuu tekoälyn apuun. Sen avulla sekä näyttelijöiden voimin syntyy Romanian historiaa ja nykyisyyttä läpikäyviä tarinoita rakkaudesta, seksistä, elokuvahistoriasta, scifistä sekä politiikasta. Taustakertomuksessa Dracula-performanssia turisteille esittävät näyttelijät Sandu (Gabriel Spahiu) ja Vampira (Oana Maria Zaharia) päättävät ottaa hatkat, mutta saavat peräänsä murhanhimoisen väkijoukon.

Liki kolmentuntisessa maksimaalisessa teoksessaan Radu ylittää kaikki hyvänmaun rajat ja provosoi katsojiaan tunnereaktioiden saamiseksi. Kunnianhimoisista tavoitteistaan huolimatta Dracula jää elokuvana turhan teennäiseksi.
Päälle vyöryvä tulva tekoälykuvastoa sekä amatöörien ja näyttelijöiden luomat laadultaan epätasaiset sketsit ovat paikoin oivaltavia, mutta alkavat pidemmän päälle puuduttaa. Tekoälyn käyttöä elokuvatuotannoissa kritisoidaan metatasolla sen jäljen ollessa niin surkeaa, että näytellyt osiot Sighișoaran ja Bukarestin vanhoissa kaupungeissa loistavat niiden rinnalla.
Pilkasta saavat osansa niin vampyyrin elokuvalliset tulkinnat Murnaun Nosferatusta (1922) aina Coppolan Bram Stokerin Draculaan (1992) asti. Keskiössä on kuitenkin romanialaisen kulttuuriteollisuuden hahmon hyödyntäminen suhteessa maan historialliseen todellisuuteen. Tavoitteet ovat samat kuin elokuvan ohjaajahahmolla, tehdä valtavirtaan vetoavaa viihdettä. Toisaalta hän ei tulkinoissaan seksiä ja likaisia yksityiskohtia peniskuvastoineen säästele, mikä saattaa herkempää katsojakuntaa järkyttää.

Siinä missä Juden Berliinissä palkittu Bad Luck Banging or Loony Porn (Babardeala cu bucluc sau porno balamuc, 2021) oli art house -yleisölle sopivaa satiiria, Draculassa hän vetää kunnolla överiksi esikuvanaan omien sanojensa mukaan ”huonojen elokuvien” mestari Ed Wood, mihin viittaa jo suomalaisille tuttu Vampira-hahmo. Halvalta näyttävä elokuva käy polvilleen esikuviensa edessä, muttei tarjoa niiden kaltaista kliimaksia.
Dracula on vaikea elokuva lähestyä sekä suositella muille kuin itseironisten törkyelokuvien ystäville. Radun kunnianhimolle vetää melkein vertoja päätös tuoda elokuva Halloweenina laajempaan teatterilevitykseen, josko joku sitä vahingossa päätyisi katsomaan. Elokuvan voisi alustaa Monty Pythonin sanoin: “And now for something completely different”.

