Venetsian kurtisaani valkokangas

Marshall Herskovitz, jonka aikaisempiin suurtuotantoihin kuuluu suorastaan legendaarinen Brad Pitt -elokuva Intohimon tuulet, on ohjannut elokuvan Venetsian kurtisaani. Herskovitz on aikaisemmin ohjaajana ansioitunut lähinnä television puolella, hän on ohjannut useita jaksoja sarjoista Niin kutsuttu elämäni sekä Kolkyt ja risat. Siirtymä televisiosta elokuvan puolelle on melkoinen ja Herskovitzin taakkaa ei helpota, että hän ottaa ohjaustyökseen historiallisen elokuvan.

Venetsian kurtisaani sijoittuu 1580-luvun Venetsiaan ja perustuu Margaret Rosenthalin Veronica Franco -nimisestä kurtisaanista kirjoittamaan elämäkertaan "The Honest Courtesan". Elokuva ilmoittaakin ensi töikseen perustuvansa tositarinaan. On tietenkin paljon ihmisiä, jotka katsovat televisiota ja elokuvia sen perusteella, että sieltä tulee tarinoita, jotka perustuvat tositarinoihin. Henkilökohtaisesti mieleni tekee juosta pois joka kerta, kun elokuvaa mainostetaan sen todellisuusarvolla.

Surullinen tarina joll’ ei oo vertoa

Veronica Franco on nainen, kurtisaani, jonka käsissä miehet ovat kuin vahaa. Catherine McCormack, brittiläinen näyttelijä, esittää pääroolia. Catherine ei oikein tästä vakuuta. Veronica Francon äitiä näyttelevässä Jacqueline Bissetissa on monin kerroin enemmän sex appealia kuin Catherine McCormackissa, jonka aikaisempi suuri rooli oli kuolla Braveheartissa jo alkumetreillä.

Veronica Franco on nainen, joka ajautuu kurtisaaniksi onnettoman rakkauden jälkeen äitinsä suosiollisella avustuksella. Kurtisaanit kuvataan sekä ruumiillaan että mielellään miehiä houkutteleviksi naisiksi, joilla kaikki oli paremmin kuin avioituneilla naisilla. Kurtisaaneilla oli oikeus olla piireissä, omistaa ja tietenkin vapaus harrastaa esiaviollisia suhteita. Veronica Francon kohtalona oli tulla erityisen suosituksi ammatissaan ja joutua inkvisition hampaisiin.

Elokuva ilman päämäärää

Sellainen valitettavasti Venetsian kurtisaani on, elokuva ilman selkeää ideaa tai tavoitetta. Hetkittäin se yrittää olla rakkauselokuva, hetkittäin taas se julistaa naisten sortoa vastaan. Kuitenkin Venetsian kurtisaani yrittäessään lähestyä aihetta laajasti syyllistyy samalla kardinaalisyntiin, eli menettää purevuutensa. Minulla meni pitkän aikaa pähkäillessäni, mikä Venetsian kurtisaanin idea oikein on, lopuksi en löytänyt sitä, ehkä siinä ei edes ideaa ollut.

Herskovitz ei ohjaajana löydä näyttelijöistään heidän potentiaaliaan, esimerkiksi miespääosanesittäjä Rufus Sewell pystyy kyllä parempaankin. Lisäksi ilmeisesti ohjaajan on täytynyt taistella jotensakin kelvottoman käsikirjoituksen kanssa. Elokuvan loppumetreillä esitetyt ylevät puheet saavat vielä illallakin aamuisen myslin nousemaan kurkkuun ja hieman ylikin. Elokuvan mahdollisesti kelvollisetkin ainekset on onnistuttu pilaamaan jo pääosanesittäjän valinnalla. Catherine McCormack ei vaan saa valkokankaalle aikaan tarvittavaa tenhoa.

Jotain elokuvasta kertoo sekin, että Suomessa esitettävän version alkuperäisnimi on A Destiny of Her Own, mutta Yhdysvalloissa elokuva on kulkenut nimellä Dangerous Beauty. Jos joku ei tajua hienovaraisempaa vihjettä, niin sanotaan sitten ihan suoraan: tämä yleisesti tarkoittaa pahaa. Elokuvasta Venetsian kurtisaani on sanottava, että ensioletus ei välttämättä ole virheellinen.