Inhimillistetyt lemmikkiagentit
Kuin kissoja ja koiria katsellessa tulee jo suorastaan ikävä Eddie Murphyn tähdittämiä Eläintohtoreita, joita tähän asti on voinut pitää uudentyyppisen eläinelokuvan pohjanoteerauksina. Murphyn metkutuksissa oli vielä edes jotain tarttumapintaa pienelle naurulle, mutta Kissat ja koirat on jo niin tefloninen tekele, etteivät siihen tartu edes sen omat kakkivitsit.
Ihmisillä ja varsinkin amerikkalaisilla viihteentekijöillä on pakonomainen tapa inhimillistää eläimiä. Jokainen kotielukan omistaja toki tunnistaa kullannuppunsa inhimillisyyden, mutta tällöinkin on kyse ihmissilmin nähdystä inhimillisyydestä, ei todellisesta ihmismäisyydestä. Onneksi, sillä eläinten todellinen siunaushan on juuri epäihmismäisyys, joka tekee eläimistä viattoman hellyttäviä. Ihminen saa nauttia tästä luonnon asemasta noin viisivuotiaaksi asti, sen jälkeen hänestä kasvaa luomakunnan kiusankappale.
Luulisi eläinsuojelujärjestöjen jo puuttuvan näiden eläimiä inhimillistävien elokuvien tekoon, sillä tekeleissä rääkätään surutta viattomia luontokappaleita, ei tosin fyysisesti vaan psyykkisesti. Koira on toki ihmisen paras ystävä ja valmis oppimaan vaikka minkälaisia hullutuksia, mutta tympeisiin ja luonnottomiin agenttileikkeihin istutetut hauvelit kärsivät, sen huomaa jokainen nelitassujen kanssa kasvanut.
Tarinassa ihmisten ja koirien sulavaa yhteiseloa uhkaa hurja Mr. Tinkles -katti, joka kätyreineen yrittää anastaa professori Brodyn (Jeff Goldblum) koira-allergian parantavan kaavan ja asettaa maailmaan kissavallan. Koira-agenttien tehtävänä on siis pelastaa maailma ja suojella Brodya perheineen. Kuulostaako juoni tutulta? Monessako James Bondissa tai Vaarallisessa tehtävässä on kurvailtu samoissa kujeissa
Kuin kissat ja koirat on tyystin yhtä tympeää ja väkivaltaista eläinten kaltoin kohtelua kuin 102 dalmatialaistakin. Lapsille siis täysin sopimatonta ja moraalitonta elokuvaa, vaikka elukat hassun herttaisina kuvataankin. Pöyristyttävintä tässä jätöksessä oli dubbaus, jonka taso oli luvattoman huonoa. Ylipäätään, mitä järkeä on dubata yli seitsemänvuotiaille suunnattua elokuvaa vai eikö kouluissa enää opeteta lukemaan? Kuka haluaa kuunnella Jeff Goldblumin solkkaavan suomea? Perustavanlaatuisin kysymys on kuitenkin se, että miksi tällaista tekelettä levitetään Suomessakin peräti 40 kopion voimin
Toimituskunnan keskiarvo: 1,8 / 4 henkilöä
Seuraava:
American Pie 2
Arvostelu elokuvasta American Pie 2.
Edellinen: Moulin Rouge
Arvostelu elokuvasta Moulin Rouge! / Moulin Rouge.