As Above/So Below valkokangas

Ahtaat paikat ja uskonnolliset elementit ovat ohjaaja John Erick Dowdlelle tuttuja. Hänen edellinen pitkä elokuvansa Devil (2010) sijoitti pienen ryhmän ihmisiä pysähtyneeseen hissiin ja paniikkia heidän keskuudessaan lisäsi paholaisen läsnäolo. Dowdlen uusin ohjaustyö As Above/So Below vie ryhmän seikkailijoita Pariisin alapuolella sijaitsevien katakombien maailmaan ja suoraan helvetin porteille. Klaustrofobisemman ilmapiirin luominen on uutuudessa luontevampaa, vaikka tila hissikopista laajeneekin.

Scarlett (Perdita Weeks) on omistanut elämänsä Viisasten kiven etsimiselle. Alkemistien jalanjäljet vievät hänet Lähi-Idästä Pariisiin ja sen katakombeihin. Turistien versio katakombeista kattaa vain pienen alueen ja avukseen salaisen aarteen etsimiseen hän saa joukon kaupunkiseikkailijoita, jotka tuntevat Pariisin alaiset käytävät parhaiten. Ryhmän täydentävät tulkkina toimiva George (Ben Feldman) sekä kaiken kameralle dokumentoiva Benji (Edwin Hodge). Matka maan alle on haastava ja tie vie ryhmää aina syvemmälle uutta uloskäyntiä etsiessä.

Seikkailuelokuvana alkava As Above/So Below ratkoo askel askeleelta matkaansa kohti Viisasten kiveä. Kauhuelementit alkavat tihkua tarinaan pikkuhiljaa elokuvan edetessä ja kevyestä aarteenetsinnästä painajaismaiseksi muuttuva matka tekee jyrkän käännöksen noin puolessa välissä elokuvaa. Seikkailuelokuvaksi As Above/So Below ei ole tarpeeksi kevyt, eivätkä sen Indiana Jones -sarjan tehtäviä muistuttavat haasteet tarjoa katsojalle mahdollisuutta ratkaista vihjeitä ryhmän mukana. Kauhuelementit elokuvassa taas ovat liian keveitä, eikä jännitteitä oikein osata rakentaa. Klaustrofobinen ilmapiiri on vaikuttava, mutta nojaa liikaa ympäristönsä ahdistavuuteen ja ahtauteen.

Löydetyn kuvamateriaalin käyttö on nykykauhulle jo tuttua, eikä As Above/So Below tuo sen käyttöön mitään uutta tarinallista ulottuvuutta. Se toimii kuitenkin kuvallisesti sekoittaen katsojan suuntavaistoa. Ahtaiden kuilujen pohjat ja katot muuttuvat toistuviksi seinämiksi ja tunneleiden verkosto tuntuu jatkuvan loputtomiin. Katakombien ihmisluilla vuoratut seinämät ovat oivallinen paikka kauhuelokuvalle, mutta yllättävä kyllä As Above/So Below ei saa sen kalman täytteisestä maailmasta juuri mitään irti.

Matka maanalaisiin käytäviin on samalla matka ryhmän omaan psyykeen. Kuten naisryhmän luolastoseikkailua kuvaavassa elokuvassa The Descent – loukussa (2005), omien pelkojen ja menneisyyden kohtaaminen on osa ulospääsyä. Sukellus menneisyyteen on kuitenkin pinnallinen. Traumat tuntuvat yhtä päälle liimatuilta kuin kosmeettisesti aseteltu veri ryhmäläisten vaatteilla. The Descentin brutaali maailma on kaukana ja As Above/So Below jää siistiksi ja epätasaiseksi sotkuksi.

As Above/So Below on alkuperäisidealtaan kiinnostava tarina. Alkemistien ja katakombien maailman potentiaali jää kuitenkin käyttämättä. Kuten Devilissä, myös Dowdlen uutuudessa rytmi on täysin kadoksissa. Vaikka suuria edistysaskeleita Devilistä onkin tehty, ei sen suurimpia kompastuskiviä ole ratkaistu. Hyvän idean ympärille rakennettu kokonaisuus ei oikein ole löytänyt muotoaan.