Aarne Alligaattori ja viidakkoystävät valkokangas

Aarne Alligaattori on ilahduttanut lapsia ja lapsenmielisiä jo reilut parikymmentä vuotta. Suomenruotsalaiskaksikko Macke Granberg ja Tomas Nyberg loivat hilpeän ja ystävällisen vihreän alligaattorin ensin ruotsiksi Arne-nimellä, sitten muutama vuosi myöhemmin suomeksi Aarnena. Aarne Alligaattori & Viidakkorummun on voinut pitkään tavata keikoilla ilahduttamassa lapsia kummallakin kielellä tarttuvien laulujen säestyksellä.

Pitkäjänteinen työ alkoi maksaa hedelmää, kun Aarnen musiikkivideot saivat hulppean määrän katsojia internetissä. Nykyisin Aarne Alligaattori & Viidakkorumpu on yksi striimatuimmista lastenyhtyeistä Pohjoismaissa. Yli 300 miljoonan YouTube-katselun ja 20 miljoonan Spotify-kuuntelukerran lukemat jättävät taakseen valtaosan suomalaisartisteista.

Luulisi moisen suosion ja laajan, pitkäaikaisen yleisöpohjan kiinnostaneen enemmän suomalaisiakin tahoja, mutta lopulta ruotsalainen SF Studios päätyi tuottamaan Aarnen seikkailuista animaatioelokuvan. Arne Alligator och djungelkompisarnan eli Aarne Alligaattorin ja viidakkoystävät ohjasi lyhytelokuvistaan tunnettu Jenny Jokela, joka ohjaa elokuvan pohjalta myöhemmin myös tv-sarjan.

Elokuva on episodimainen kokoelma lyhyempiä seikkailuja ja musiikkiesityksiä, varsinaista kokoavaa kehyskertomusta ei juuri ole. Sellaista ei tarvitakaan, sillä Aarnen ja hänen ystäviensä edesottamukset soljuvat luontevasti eteenpäin musiikin ollessa elokuvan tukiranka. Animoidut musiikkivideot ovat tarinoita tarinoiden sisällä. Monet kappaleet kuten hammaspeikkojen svengaava rokki, herkkävireinen unilaulu ja jännittävä hailaulu osuvat kohdalleen erinomaisesti.

Aarne hahmona on auttavainen ja leikkisä veijari, josta on helppo pitää. Hänen eläinystävänsä sekä nuori Lilli-tyttö saavat tarinoiden myötä positiivisia elämänopetuksia, jotka eivät tunnu päälle liimatuilta tai saarnaavilta. Isompikin katsoja voi samaistua sympaattiseen Aarneen, jolle ovat karkit ja hampurilaiset maistuneet sen verran, että on syytä tarkistuttaa purukalusto hammaslääkärissä.

Aarne Alligaattori ja viidakkoystävät ei ole yksistään laulujen varassa, vaan Aarnen seikkailut toimivat sellaisenaan lennokkaasti. Hampurilaisia rakastavan Aarnen retki hienostoravintolaan sisältää monitahoista lempeää komiikkaa, joka toimi sekä nuorempaan kriitikkoon että nauratti isompaakin kriitikkoa. Satiiri huippuravintoloiden annoksista ja ilmapiiristä ei lapsille välttämättä aukea, mutta tarjoaa aikuisille herkullisia tarttumakohtia. Herkullisimpia ovat silti Aarnen purilaiset.

Nuorempi kriitikko on alle neljän vuoden ikäisenä sopivaa kohderyhmää. Ikäisekseen kokeneen elokuvakatsojan reaktiot ja keskittymisen taso paljastavat yhtä paljon ellei enemmänkin kuin myöhemmät kommentit. Intensiivisesti ja hyvillä mielin teoksen katsonut pikkukriitikko toivoi elokuvan loputtua lisää Aarnea. Aarnen aiempia musiikkivideoita piti sitten katsoa YouTubesta. Tämä jo itsessään kertoi elokuvan osuneen kohdilleen, samoin kuin pikkukriitikon myöhemmät myönteiset kommentit hahmoista ja episodien tapahtumista.

Tarinat ovat leppoisia, hauskoja eikä niissä ole lainkaan monen modernin lastenanimaation sisältämää yletöntä kohellusta, väkivaltaa tai sekoilua. Animointi on pelkistetyn pyöreää ja notkeasti toteutettua. Detaljitaso on riittävää, taustallakin tapahtuu. Kymmenen pikkutarinan kokonaisuudella on mittaa tunnin verran, mikä on sopivan napakka kesto.

Leikki-ikäisille ja ensimmäisiä kertoja elokuvateattereihin meneville lapsille suunnattuja laadukkaita elokuvia tehdään lopulta yllättävän vähän, vaikka niille luulisi olevan jatkuvaa kysyntää. Aarnen hyvän mielen seikkailut hymyilyttävät, niissä tapahtuu riittävästi ja tarttuvat kappaleet jäävät mieleen soimaan. Aarne on myös monelle tuttu konserteista tai internetin musiikkivideoista. Pienemmille katsojille Aarne Alligaattori ja viidakkoystävät olisi oivallinen ensikosketus elokuvateatterien ihmeelliseen maailmaan, ja sen tunnelmassa voivat vanhemmatkin ottaa hetken rennosti.