A Big Bold Beautiful Journey valkokangas

Itserefleksiivinen romanssi vaikuttaa olevan yksi elokuvavuonna 2025 korostuneista suuntauksista. Muutama kuukausi sitten Materialists (2025) esitteli seurustelun pragmaattisia realiteetteja, nyt A Big Bold Beautiful Journey lähestyy rakkautta asettamalla hahmonsa suunnitellulle matkalle muistojen uudelleenesittämiseen. Kameraa ei suoranaisesti tiedosteta, mutta tietoisuus genren konventioista on eittämättä läsnä.

David (Colin Farrell) ja Sarah (Margot Robbie) vuokraavat toisistaan tietämättä autot samasta erikoisesta liikkeestä. Heidän määränpäänsä on myös samoissa häissä, joissa ensikohtaaminen ei kiinnostuksesta huolimatta johda mihinkään. Paluumatkalla auton yliluonnollinen GPS tarjoaa mahdollisuuden seikkailuun, jonka molemmat elämäänsä tyytymättömät ihmiset hyväksyvät.

Traumaromanssi ei ole vakiintunut genrenimike, mutta se kuvaa perin osuvasti A Big Bold Beautiful Journeya. Sen päähenkilöt ovat psykologisesti deterministisiä hahmoja, joista opitaan perhetaustan ja aiempien suhteiden kautta. Hahmojen lähentyminen tapahtuu sitä myöten, kun he pääsevät käsittelemään kokemuksia keskenään. Tämä ei ole pystyyn kuollut idea, mutta sen ongelmaksi muodostuu käsiteltävien aiheiden persoonattomuus ja toteutuksen dramaturginen köyhyys.

Dramaturgian puute on rakennettu teoksen rakenteeseen. Meille tarjoillaan hyvin konkreettisesti eri maailmoihin jaettuja viipaleita tarinasta, joiden selitysvoima on heikko. Vaikka traumaattisiin kokemuksiin yritetään päästä syvälle, enimmäkseen hahmot joutuvat sanomaan ääneen, mitä jokin asia heille merkitsee. Farrell ja Robbie eivät tuo hahmoihin luonnetta tai sytytä kemiaa, en osaisi sanoa mitä heidän välillään oikein edes tapahtuu. Hahmojen ensimmäinen kohtaaminen on vähintäänkin hämmentävä, ja tuntuu olettavan, että katsoja vain hyväksyy heidät toisilleen täydellisinä, koska he ovat viehättäviä ja rikkinäisiä.

Ohjaajana Kogonadan tyyliin on kuulunut nojaaminen teemoja vapaasti purkavaan puheeseen. Vaikka käsikirjoitus ei tällä kertaa ole hänen käsialaansa, on lähestyminen muuttumaton. David ja Sarah kertovat auliisti itsestään tavalla, joka on sekä epäuskottavaa että jatkuvasti suuripiirteistä oivallusta tavoittelevaa. Syntyy mielikuva runoilijasta, jonka säkeet valaisevat vain hänen halunsa tulla tunnustetuksi.

Epäuskottavuus voi vaikuttaa kohtuuttomalta asialta nälviä, kun kyseessä on maaginen realismi. Teos kuitenkin tarvitsee jonkinlaisen vakaan pohjan, oli se jännite hahmojen välillä tai kerronnallinen logiikka. Mitään visiota ei kuitenkaan ole. Everything Everywhere All at Once (2022) otti vilpittömän anarkistisessa revittelyssä ilon irti kaaoksesta, Being John Malkovich (2000) pitää yliluonnollisenkin läheisyydessä ihmissuhteet selkeinä ja kaiken keskiössä. A Big Bold Beautiful Journey haahuilee yhdestä tylsästä muistosta toiseen jättäen hahmot ihmettelemään ääneen tapahtumia. Sillä ei ole kanttia heittäytyä fantasiaan, jota sen arkinen sisältö ei välttämättä kaipaisi.

Katsomiskokemuksena A Big Bold Beautiful Journey on unettava. Kogonadan lahjakkuus piilee täydellisten kuvien luomisessa – Columbus (2017) on tällä saralla yksi teknisesti valmiimpia debyyttejä miesmuistiin. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan ole kyennyt syntetisoimaan tyyliä ja tarinaa. Monet kuvaaja Benjamin Loebin kompositiot on rakennettu täysin estetiikan ehdoilla, ja vaikka niissä onkin tarjolla tiettyä nautintoa, tuntuvat ne kiinnostavan tekijöitä enemmän kuin tarina. Kun asioita täytyy liikuttaa eteenpäin, tapahtuu se leikkaamalla ristiin puhuvia päitä.

A Big Bold Beautiful Journey on lähemmäs kaksi tuntia epäkiinnostavista ihmisistä puhumassa itsestään, minkä keskeyttää toisinaan vinjetti. Tapahtumia ohjaa näkymätön käsi, joka kuristaa kaikki mahdolliset panokset. Se on pienten lasten huvipuistoajelu, jonka seinille on maalattu aforismeja kirkkailla väreillä. Maailma kaipaa lisää hyvän mielen elokuvia. Se ei ole lupa olla yrittämättä.